SKOTININ. Katso vielä kerta suoraan minuun!
JEREMEJEVNA. Älä suututa enoa! Katso nyt tuonnepäin, kuinka hän mulkoilee — ala sinä mulkoilla samalla tapaa. (Skotinin ja Mitrofan mulkoilevat toisiaan.)
MILON. Kas tuossa nyt asiaa selvitellään!
PRAVDIN. Mikähän siitä lopuksi tulee?
SKOTININ. Mitrofan, tällä hetkellä olet jokseenkin lähellä kuolemaa. Sano mulle täysi totuus! Ell'en pelkäisi syntiä, niin nyt minä, sanaakaan sanomatta, sieppaisin sinua koivista ja mätkisin vasten seinää, niin että luut ruiskuisi … mutta en tahdo mennä iankaikkiseen kadotukseen, ennenkuin saan oikean syyllisen kynsiini.
JEREMEJEVNA (vavisten). Voi, voi, hän tappaa pojan! Minnekäs minä nyt joudun?
MITROFAN. Mikä sua riivaa, eno! Vai hulluko olet? Minä, en, totta maar, tiedä, mistä syystä käyt näin kimppuuni.
SKOTININ. Varo, varo — älä rupea kieltämään, tai muuten minä vihan vimmassa yhdellä iskulla murskaan sinut. Siinä ei auttaisi molinakaan. Mutta älä myöskään ota toisten syytä omaksesi, jos tahdot välttää kostoani!
JEREMEJEVNA. Varjelkoon Jumala väärästä syytöksestä!
SKOTININ. Tahdotko naida?