"Minulle on tullut mieleen seuraavanlainen suunnitelma: Me olemme nyt Persian lahden suulla; lähetä minut purrella Bassoraan myymään vielä haltuumme jääneitä kiinalaisia tavaroita, niin minä takaan osaavani tekeytyä viattomaksi kauppiaaksi ja myydä tavarat sikäläisille englantilaisille ja hollantilaisille kauppamiehille. Palattuani saan edellisen matkan avulla järjestymään toisen matkan, jolloin minulla on mietittynä miten saada sinut täydellä syyllä mukaan sille retkelle. Silloin siirrämme sievästi osuutemme rahoista purteen ja tältä matkalta emme palaja. Sinä sillävälin saat miehet siihen päätökseen, että lähdemme Madagaskarille heti kun olen tullut takaisin."
Me järjestimme piankin kaikki suunnitelmamme yksityiskohdat. Purresta otettiin pois kaikki kanuunat ja miehistöksi asetettiin ainoastaan sellaista väkeä, joka sitoutui ehdottomasti olemaan pyytämättä lupaa päästä maihin kaupantekosatamassa tai antautumatta puheisiin henkilöiden kanssa, joita saattaisi tulla alukseen. Valeasun täydentämiseksi William puki kaksi miestä kveekareiksi ja opetti heidät puhumaan kveekarien tapaan; nämä olivat eräs haavuri ja eräs vanha matruusi, sukkelaälyinen mies, joka oli toiminut luotsina Uuden Englannin rannikolla ja osasi erinomaisesti näytellä. Tästä vanhasta luotsista tehtiin mukamas purren kapteeni, haavurista laivalääkäri ja hän itse oli isännistön asiamies. Ja niin he lastinsa saatuansa lähtivät matkaan, noin kahdeksantoista miestä mukanaan.
Me odotimme kokonaista kaksi kuukautta Williamin paluuta, ja minä aloin toden teolla olla kovasti huolissani, jopa toisinaan peljätä, että hän oli jättänyt minut, houkutellen muut mukanansa. Olin totta tosiaan juuri lähtemäisilläni Madagaskarille, kun hän sanomattomaksi iloksemme palasi, tuoden paljon hyödyllisiä tarveaineita purressaan, sekä ampumavaroja että ruokatarpeita. Hän teki minulle julkisesti tiliä puuhistaan, jottei olisi mitään epäluuloja syntynyt.
Williamin tuoma rahasummakin oli varsin juhlallinen, lähes satatuhatta puntaa, ja nyt hän selitteli, että hänen piti saada tehdä toinen matka ja että minun oli välttämättömästi tultava mukaan, etenkin koska yritys oli hänen suulautensa ja varovaisuutensa avulla onnistunut mitään epäluuloja herättämättä. Markkinat olivat kyllä olleet hyvät, mutta useita tavaroita oli vielä myymättä ja toisia hän oli jättänytkin Bassoraan, sillä varsinaisten karavaanien aika ei ollut vielä tullut. Hän oli tehnyt sopimuksiakin uusista tavaroista muka.
Miehet innokkaasti suosivat uuden matkan tekemistä, yhä vain saadakseen yhteisen rahavaraston karttumaan, ja heidän innostukseensa vaikutti myös Williamin huomautus, että pursi voisi tältä matkalta palata kokonaan ruokavaroja täyteen lastattuna. Minä tunnuin olevan haluton retkelle, mutta silloin ryhtyi Williamin laivalääkäri vuorostaan selittelemään, ettei voinut ajatellakaan kurin jälleenkin säilyvän yhtä onnellisesti, ellen minä olisi ehkäisemässä mahdollisia kavalluksia ja varomattomuuksia sill'aikaa kun nuo kolme tekisivät kauppoja maissa. Hänet oli nimittäin William ottanut osalliseksi salaisiin aikeisiimme.
Annoin vähitellen taivuttaa itseni lähtemään, ja kaikki pitivät matkaa nyt turvallisempana, kun minäkin olisin mukana. Siirsimme ampumavarat ja muut laivan tarpeet isoon laivaan, sälytimme purteen loputkin myytävät tavaramme, minä toimitin ammatista nyt eroavien osuutta vastaavan erän rahoja ja kalleuksia — ja niitäpä olikin uhkea määrä — salaa tavarakääryjen sekaan ja liikkeelle läksimme.
Ennen lähtöä kutsuin kaikki laivan upseerit neuvotteluun, jossa sovittiin, että laiva odottaisi meitä kahdeksankolmatta päivää erään pienen saaren luona Arabian puolella lahtea. Jos pursi ei siksi palaisi, niin he purjehtisivat erään läntisemmän saaren luo ja odottaisivat siellä viisitoista päivää. Ellei purtta vieläkään kuuluisi, päättäisivät he jonkin tapaturman meitä kohdanneen ja yhtymäpaikkana olisi sitte Madagaskar.
Me suuntasimme kulkumme suoraa päätä Bassoraan eli Balsoraan. Teimme kauppoja kolme tai neljä päivää eräässä kauppamiesten asumassa isossa kylässä, huolimatta mennä varsinaiseen kaupunkiin ennen kuin salainen aikeemme oli pantu täytäntöön. Enin osa lastia tulikin jo siten myydyksi. Ostettuamme useita tavaroita ja valmistauduttuamme ostamaan lisää oli veneemme rannassa ja sen miehistönä kaikkiaan kaksitoista miestä. Minä, William, lääkäri sekä eräs neljäs, jonka olimme valinneet erilleen, olimme asioilla ja juuri iltahämyssä me neljä saimme lähetetyksi erään turkkilaisen viemään puosmannille kirjettä. Antaen miehelle toimeksi juosta minkä käpälistä lähti me jäimme piiloon katselemaan seurauksia. Kirjeeseen oli lääkäri laatinut sisällöksi:
"PUOSMANNI TUOMAS: — Me olemme kaikki kavalletut. Jumalan nimessä pelastautukaa veneellä ja kiirehtikää purteen, muutoin olette hukassa. Kapteeni, William kveekari ja George uskonsa-muuttaja on siepattu kiinni; minä pääsin pakoon ja piilouduin, mutta en voi liikahtaa minnekään, muutoin minut perii kuolema. Heti purteen tultuanne lähtekää matkaan henkenne edestä. Hyvästi! — R. S."
Me näimme turkkilaisen vievän perille kirjeen, ja kolmessa minuutissa kiirehtivät miehet veneeseen ja alkoivat vimmatusti soutaa. Heti purteen päästyänsä he näkyivät noudattaneen neuvoa, sillä aamulla olivat he näkymättömissä emmekä heistä sen koommin ole mitään kuulleet.