Hän odotti sitte vastausta kaikkiin kolmeen kirjeeseensä, ja sisar ilmotti, että hän oli vastaanottanut rahat, mutta pysynyt hiiskumatta kenellekään koko asiasta; hän ei ollut edes maininnut veljensä olevan elossa, pitäen viisaampana ensin kysyä tämän mieltä olojensa tunnetuiksi tekemisestä.
"Hei, William", huudahdin minä tuon kirjeen nähdessäni, "tälle naiselle voipi uskoa mitä tahansa ja henkensäkin. Lähetä hänelle loputkin noista viidestätuhannesta punnasta, niin uskallan lähteä kerallasi Englantiin hänen asumukseensa milloin vaan tahdot."
Lähetys toimitettiin. Sisar ilmotti kohdakkoin, että hän oli setänsä silmissä tekeytynyt sairaaksi ja kykenemättömäksi jatkamaan liikettään sekä ottanut ison rakennuksen lähellä Lontoota, ollen aikovinaan antaa asuntoja vuokralle elannokseen. Kaikesta päättäen tuntui hän käsittävän, että veli jostakin syystä tahtoi kotimaahansa palattuaan oleskella tuntemattomana ja kaikilta ihmisiltä rauhassa.
Siten avautui meille ovi, jonka olimme katsoneet koko elämämme ajaksi meiltä sulkeutuneen. Me päätimme kaikessa salaisuudessa palata synnyinmaahamme. William kiitteli sisarensa järkevyyttä ja ilmotti tämän arvanneen oikein siinä, että hän tahtoi tulla takaisin kokonaan uutena miehenä. Vieläpä toisi hän mukanaan mitä rakkaimman ystävän, joka myöskin puolestaan lähetti hänelle viisituhatta puntaa. Siten teimme tuon köyhän vaimon perheen rikkaaksi; ja kuitenkin petti urheuteni, kun oli ratkaiseva askel otettava, enkä uskaltanut lähteä. Kun William ei suostunut hievahtamaankaan ilman minua, niin pysyimme alallamme vielä kaksi vuotta, pohtien mitä tehdä.
Minulla ei ollut ainoatakaan ystävää maailmassa, enkä tiennyt miten olisin voinut käyttää suuria varojani mihinkään hyväntekeväisyystarkotuksiinkaan. Siten olin ensimäisen lahjotukseni tehnyt tuolle naiselle, jonka aulis ystävällisyys veljeänsä kohtaan ilmaisi jaloa ja hyväntekeväistä luonnetta; ja toivoin hänen avullaan saavani toiminta-alaa vastaiselle elämälleni. Mutta, kuten sanoin, ennen lopullista Englantiin lähtöä valtasi minut mitä tuskallisin epäröiminen, samalla kun Williamin sisar yhtämittaa valitteli, että me nähtävästi emme lopultakaan luottaneet häneen ja hänen huolenpitoonsa, vaikka olimme korvaamattomassa määrässä saattaneet hänet kiitollisuuden velkaan.
Viimein aloin taipua ja sanoin Williamille:
"Veli William, jos lupaat minulle pari kolme seikkaa, niin lähden reippaalla mielellä Englantiin."
"Annas kuulua", huudahti William.
"Ensinnäkään et saa ilmaista itseäsi Englannissa ainoallekaan muulle omaisellesi kuin sisarellesi — et ainoallekaan. Toisekseen täytyy meidän pitää täyspartamme ja edelleenkin käydä kreikkalaisista. Kolmanneksi emme saa milloinkaan julkisuudessa puhua englantia, ja neljänneksi elämme aina yhdessä ja olemme veljeksinä."
William suostui kaikkiin ehtoihin, mutta englanninkielen kaihtaminen olisi hänelle vaikeinta, vaikka hän siinäkin kohdassa yrittäisi parhaansa. Jätettyämme suuria rahasummia isompien ulkomaisten satamakaupunkien pankkeihin me läksimme laivalla Genuasta ja saavuimme rauhassa perille niin ylellisin varustuksin kuin itämaalaiset pohatat konsanaan. Jonkun aikaa myöhemmin minä menin naimisiin uskollisen suojelijattareni, Williamin sisaren kanssa, ja olen paljoa onnellisempi kuin ansaitsen.