Espanjalainen puolestaan selitti yhtä avomielisesti heidän elämänsä villien maassa olevan niin viheliäistä, etteivät he ikinä saattaisi pahasti kohdella sitä, joka auttaisi heidät jälleen vapauteen. Hän lupasi, jos vain niin toivoin, lähteä heidän luokseen puhumaan asiasta ja tuoda minulle heidän vastauksensa. Siellä hän vaatisi heidät juhlallisesti vannomaan, että he pitäisivät minua päällikkönään ja johtajanaan ja ehdottomasti tottelisivat minua. Heidän täytyisi pyhien sakramenttien ja evankeliumin nimessä valallansa vahvistaa, että pysyvät uskollisina minulle ja suostuvat lähtemään siihen kristittyyn maahan, mihin minä heidät vien. Hän lupasi tuoda nimenomaisen, heidän allekirjoittamansa sopimuksen. Ensimmäiseksi hän itse vannoi minulle uskollisuutta luvaten koko ikänsä pysyä luonani, ellen itse käskisi häntä pois, ja sitoutuen puolustamaan minua viimeiseen veripisaraan asti, jos niin kävisi, että hänen maanmiehensä rikkoisivat valansa. Hän oli kumminkin vakuuttunut siitä, että he kerran tänne päästyään tahtoisivat elää ja kuolla minun kanssani. Olivathan he sivistyneitä miehiä kaikki ja siksi paljon puutetta nähneet ja kovaa kokeneet, etteivät millään muotoa saattaneet olla kiittämättömiä pelastajaansa kohtaan.
Nämä vakuutukset kuultuani päätin koettaa pelastaa heidät villien maasta ja lähettää espanjalaisen ja Perjantain isän heidän luokseen asiasta keskustelemaan. Mutta tuskin oli näin päätetty, kun espanjalainen itse huomautti eräästä seikasta, joka siirsi koko hankkeen ainakin puolta vuotta tuonnemmaksi. Asia oli näin:
Hän oli nyt ollut kuukauden päivät saaressa ja nähnyt, miten minä Jumalan avulla olin pitänyt huolta elatuksestani. Viljaa ja karjaa hän näki minulla olevan enemmän kuin omiksi tarpeiksi, mutta kuinka kävisi, jos tulisi kuusitoista henkeä lisää? Ja tarvitaanhan eväitä laivallakin, jos sellainen joskus rakennetaan. Elintarpeita oli siis ehdottomasti hankittava lisää ja sitä varten oli raivattava uusi pelto. Uusia tulokkaita, niin hän arveli, ei voitaisi ottaa vastaan ennen kuin ensi sadon jälkeen. Muutoin jouduttaisiin ennen pitkää pulaan, ja vierailla olisi silloin kiusaus ruveta valittamaan, että he olivat joutuneet ojasta allikkoon. Niinhän, hän sanoi, niinhän oli Israelin lastenkin laita: he riemuitsivat päästyään Egyptin orjuudesta, mutta napisivat sitten Herraa Jumalaa vastaan siitä, että olivat tulleet korpeen muka nälkään kuolemaan.
Neuvo oli kerrassaan järkevä, ja sitä ryhdyttiin heti noudattamaan. Ei kulunut kuukauttakaan, niin jo oli neljän miehen voimalla saatu raivatuksi uusi pelto ja kylvetty siihen kaksikolmatta bushelia ohria ja kuusitoista leilillistä riisiä. Kotitarpeiksi oli tietysti jätetty tarpeellinen määrä kumpaakin. Metsästä kaadettiin sopivia laivanrakennuspuita, ja niistä tehtiin — samalla vaivalla, vaikka suuremmilla voimilla kuin ennen — kaksitoista leveää lankkua, viisineljättä jalkaa pitkiä, kaksi jalkaa leveitä ja kahden, jopa neljän tuuman paksuisia. Minun ei tarvinne korostaa, miten suunnaton työ siinä oli.
Karjaakin lisättiin. Sitä varten käytiin metsällä, vuoroin Perjantai ja espanjalainen, vuoroin minä Perjantain kanssa. Siellä ammuttiin joukko emävuohia, kilit otettiin elävinä kiinni ja vietiin sitten tarhoihin entisten lisäksi.
Pian läheni rypäleittenkin korjuuaika, ja niitä kuivasimme päivänpaisteessa suuret määrät. Yhteensä olisi niistä tullut täyteen parikymmentäkin tynnyriä.
Viljasato ei ollut tällä kertaa kaikkein parhaimpia, mutta sittenkin korjattiin kahdenkolmatta bushelin kylvöstä kaksisataakaksikymmentä bushelia. Meillä oli nyt siis riittävästi viljaa laivamatkankin varalle. Heti senjälkeen rupesimme punomaan suuria koreja, missä säilyttäisimme jyvät, ja siinä työssä oli espanjalainen erittäin taitava.
Ja nyt, kun elatusvaroja oli riittävästi päästin espanjalaisen ja Perjantain isän lähtemään jo kauan suunnitellulle matkalle. Annoin espanjalaiselle nimenomaisen määräyksen, ettei hän saa tuoda tänne yhtään miestä, joka ei ensin ole hänen ja vanhan villin edessä vannonut ehdotonta uskollisuutta ja kuuliaisuutta minulle. Siitä oli tehtävä kirjallinen ja kunkin allekirjoittama sitoumus. Miten se kävisi päinsä paperitta ja musteetta, sitä ei tullut silloin kukaan meistä ajatelleeksikaan. Annoin sitten kummallekin musketin sekä ruutia ja luoteja.
Eväitä pantiin mukaan heille itselleen ja sitä paitsi kuudentoista miehen varalle kahdeksaksi päiväksi. Sovittiin niinikään merkistä, minkä he paluumatkalla nostavat saarta lähestyessään, jotta heidät tuntisimme.
Ja niin he lähtivät navakalla tuulella matkaan yhdellä niistä kanooteista, joilla olivat tänne tulleet tai joissa heidät paremminkin oli tänne vankeina tuotu.