apina aimo olin luonnon suuren.»
Kolmaskymmenes laulu
Ajalla Junon vihan, jolloin raivos vuoks' Semelen hän Teeban kansaa vastaan kuin usein ennen raivonnut hän oli,
hän Atamaan[183] niin teki hulluks, että kun puolisonsa näki käyvän, kantain käsvarsin poikaa kahta, huusi hurja:
»Virittäkäämme verkot, saamme saaliin, kas, naarasjalopeuraa poikinensa!» Kohotti sitten kynnet julmat, tempas
sen, joka nimeltään Learco oli, pyöritti, iski kallioon; mut vaimo merehen juoksi kera poian toisen.
Ja kun Fortuna mursi maahan Troian ylpeyden, kaikkea jo uhmaavaisen, sen vallan sortaen ja valtiaankin,
Hekuba kurja, orpo, vanki, jolta, jo kuollut oli Polyxena-tytär, hän merenrantaan mennen, nähden siinä
surulla Polydorus-poian ruumiin, kuin koira haukkui mielipuolisena; niin murhe häitä mielen käänsi nurin.
Mut nähty Teebass' ei, ei Troiassakaan niin julman raivon koskaan riehahtavan, ei eläimissä eikä ihmisissä,