Ja Mestarini: »Liian kauas koska pimeyden halki nähdä tahdot, sattuu myös harhaan iskemään sun mielikuvas.
Saat sinne tultuasi nähdä, kuinka erehtyy aisti matkan pitkän päästä; siks hiukan käyntiäsi kiirehtäös!»
Käteeni hellästi hän sitten tarttui ja lausui: »Ennen kuin me käymme eespäin— vähemmän että kauhistuisit tuolla—
sa tiedä: tornit ei, vaan jättiläiset näkyvät sulle, suossa seisovaiset napahan saakka, pitkin äärtä rannan.»
Kuin usman haihtuessa katse alkaa taas vähitellen tuta, minkä siltä salasi terhen, ilmaa tihentävä,
niin lähestyissäni tuon rimmen reunaa pimeyden halki sankan, synkän, poistui mun harhani, mut pelko sijaan tuli.
Näät niinkuin tornit ylväät seppelöivät Montereggionen muurikehän harjaa, niin rannasta, mi rapalammen saartaa,
kohosi puolivarteen saakka jätit nuo kauhistavat, joita uhkaa vielä Zeus ukonjyrinässä taivahalta.
Erotin eräältä jo kasvot, rinnan, käs'varret jotka pitkin kylkiluita riippuivat, olkapäät ja vatsaa osan.
Varmaankin hyvin teit, sa luonto, moista lakaten sukukuntaa siittämästä ja riistäin mahdin tuon Mars-jumalalta.