Kolmasneljättä laulu
Nyt suunsa nosti julmast' atriastaan tuo syypää, kuivaten sen suortuvihin pään saman, jonka niskaa purrut oli.
Hän alkoi: »Tahdot, että uudistaisin sydämen toivottoman tuskan, jonka luo pelkkä aatos, ennen kuin sen lausun.
Mut sanaini jos siemenestä itää häpeä petturille, jota jyrsin, sa miehen näät, mi kyynelöi ja haastaa.
En tiedä, ken sa olet, kuinka tullut liet tänne, vaan kun sua kuulen, varmaan firenzeläiseksi sun arveleisin.
Siis tiedä: olin kreivi Ugolino,[209] tää taas Ruggieri arkkipiispa. Sanon myös syyni tähän huonoon naapuruuteen.
Ma että hänen juoniensa Kautta, kun häneen luotin, ensin vangiks jouduin ja sitten surman sain, lie turha virkkaa.
Mut siitä, jot' et tietää voi, ma kerron: kuink' oli kuolemani julma. Sitten saat päättää, onko loukannut hän mua.
Kuun päivän kierrot monet nähnyt olin jo aukost' ahtaasta tuon kolkon kopin, mi minusta sai 'nälkätornin' nimen
ja jonne toinen kohta suljetahan, kun kerran unta uneksuin ma pahaa, mi mulle nosti vastaisuuden hunnun.