ja suloiseen jos maailmaan sa palaat, niin virka, miks tuo kansa on niin kova kun heimolleni[43] joka säädöksessään?»
Ma hälle: »Teurastus ja taisto suuri,[44] mi aallot Arbian sai punertumaan, lakien noiden laadintaan on syynä.»
Pudisti päätään, huokas hän ja lausui: »En tuossa yksin ollut, enkä varmaan myös syyttä noussut oisi muiden kera.
Mut siinä yksin olin, missä kaikki Firenzen tahtoivat maan päältä poistaa, sit' yksin puolustin[45] ma pystypäisnä.»
»Nimessä siemenenne rauhan», silloin ma pyysin, »purkakaa tuo solmu, joka sitovi järkeni. Jos oikein huomaan,
te näätte ennakolta, mitä tuopa on helmassansa tulevainen aika, mut ette nykyisyyden kohtaloita.»
Hän mulle: »Lailla heikkosilmäisien etäiset erotamme seikat, sallii sen valon meille vielä Tuomar' ylin.
Mut kun he lähestyvät, tapahtuvat, älymme turha on, ja tiedä emme, jos muut ei kerro, maailmasta mitään.
Tajunnet tuosta, että kuollut aivan oleva tietomme on siitä saakka kuin suljetahan vastaisuuden portti.»
Ma silloin lausuin syyni syyttämänä: »Siis hälle kertokaa, mi vaipui alas, poikansa että eläviss' on vielä.