Kun sielun täyttää tuska taikka riemu ja jonkun voimistamme jännittävi, päin sitä sielu kaikki siukoo, muita
nyt muistamatta mahtimuotojansa; siks väärin on kuin eräät luulee, että meiss' sielu sielun päälle kerrostuisi.[34]
Ja siks kun jotain näkyy taikka kuuluu, mi mielen voimakkaasti kiinnittävi, me emme huomaa, että aika rientää.
On voima toinen se, mi kuuntelevi, ja toinen, joka sielun muun on summa; sidottu tää on, vapaa edellinen.
Totuuden täyden siitä sain, kun kuulin sanoja vainaan kummastellen; Päivä näät varmaan viisikymment' astemittaa
mun huomaamattani ol' edistynyt, kun tultiin paikkaan, missä sielut meille huus yhteen ääneen: »Tuosta kulkee tienne!»
Isomman täyttää usein aidan aukon vain hangollinen orjantappuroita maamiehen tarhassa, kun viini tummuu,
kuin oli vuorisola, josta käytiin Oppaani kanssa nyt me kaksin; lauma muu meidät jätti näät. Voi Noliin[35] mennä,
San Leoon[36] kiivetä, Bismantovankin kavuta kukkulalle jaloin pelkin. Mut täällä pakko ihmisen ol' lentää,
ma väitän, kaihon suuren siivin nopsin, jos mieli seurata mun Saattajaani, mi tieni valaisija toivon antoi.