Sanansa jatkui sitten, mutta ääni niin oli toinen, ettei kasvonsakaan sen enempätä olleet muuttunehet.
»Kristuksen morsian[347] ei kasvatettu verellä mun ja Linuksen ja Kliton, sit' että käytettäisi kullan tekoon,
vaan hankintaan tään elon autuahan on Sixtus, Pius, Urbanus, Calixtus verensä, kyyneleensä vuodattaneet.
Mielemme ollut ei, ett' oikealla[348] ois jälkeläisistämme ristin kansaa yks osa ollut, vasemmalla toinen;
ei myös, ett' avaimet nuo mulle suodut[349] olisi tulleet merkiks sotalipun, mi liehui vastaan muita kastettuja;
ei että kuvani ois leimaks tullut rahalla myötyin, vääräin valtuuksien, ma joist' oon kalvennut ja punastunut.
Paimenten puvuiss' ahnaat käyvät sudet, kun täältä katsoo, kaikill' laitumilla; ah, Luoja, miksi varjelukses viipyy?
Vertamme Cahorsit, Gascognelaiset[350] jo juomaan valmistuu; ah, kauniin alun oleva miksi oli loppu kurja!
Mut Kaitselmus, mi Scipion kautta turvas Roomalle vallan, maineen maailmassa, pian auttava on, kuten toivon, uskon.
Sa, poikani, min ruumis kuolevainen maan päälle taas sun vie, suus auki luo'os ja ällös peitä, mit' en peitä minä.»