Sijaltain autuaalta tänne astuin, puheesi voimaan luottaen, mi sulle ja kuulijoillesi on kunniaksi.'
Noin mulle haasteli Beatrice, nosti silmänsä kirkkahat ja kyyneltyvät; se entistäin mun teki nopsemmaksi.
Ja tulin luoksesi, niinkuin hän tahtoi, pedolta pelastin sun tuolta, joka ties sulki kaunihille kukkulalle.
Siis mikä nyt? Miks, miksi viivyttelet? Niin suuri miks on mieles arkuus? Miksi ei sulia uljuutta, ei rohkeutta,
kun kolme Naista armon-autuasta sinua huoltaa kartanoissa Taivaan ja puheeni niin paljon hyvää lupaa.»
Kuin kukat, sulkeuneet ja kumartuneet yökylmän alla, paistaessa päivän taas kaikki aukee, kohoo korressansa
niin kävi kuntoni nyt uupunehen, ja sydämeeni uljuus moinen syöksyi, ma että aloin vapahalla miellä:
»Ah, armiasta, joka auttoi mua, ja sinä, ystävä, mi kuulit heti totuutta sanain sulle lausuttujen!
Mun sydämessäin halun moisen matkaan sa olet puheellasi synnyttänyt, ma että ensi aikeeseeni palaan.
Siis yks nyt olkoon tahto kumpaisenkin, sa saattaja, sa Mestari, sa herra!» Näin lausuin. Läksi hän; ja astumahan