Ja heidän liekissään nyt huoatahan vuoks hevon viekkahan, mi aukas portin, jost' ulos astui jalo Rooman siemen.
Siin' ilkityö, min vuoksi vielä suree Akilleusta kuollut Deidamia,[148] ja ryöstö Pallaan kuvan[149] rangaistahan.»
Ma virkoin: »Mestari, jos haastaa voivat tulesta he, sua tuhannesti pyydän, rukoilen, pyydän vielä uudellensa,
mua ettet tässä vartomasta epäis, siks kuin tuo tuli kaksipäinen saapuu; näät, kuinka halu kallistaa mun heihin.»
Hän mulle: »Kiitost' ansaitsee sun pyyntös ja pyytehesi, siksi myönnyn siihen, mut näytä, että osaat kieles suistaa.
Mun haastaa suo, kun kyllin oivaltanut jo tahtos oon, he ollen helleenejä sun puhettas ehk' ylenkatsoisivat.»
Kun liekki saapui siihen, missä oli Oppaani mielest' aika, paikka parhain, ma hänen kuulin haastavaksi täten:
»Te kaksi, liekin yhden kätkemätä, jos joku ansio on mulla, olkoon se suuri taikka pieni, teidän eessä,
siit' että lauloin kerran laulun ylhän, pysähtykää! Ja toinen virkkakohon, hän kussa kuoli harharetkillänsä.»
Pitempi pää tuon liekin vanhan alkoi nyt räiskyä ja roihahdella, aivan kuin oisi tuuli tutjutellut sitä.