surulla Polydorus-poian ruumiin, kuin koira haukkui mielipuolisena; niin murhe häitä mielen käänsi nurin.
Mut nähty Teebass' ei, ei Troiassakaan niin julman raivon koskaan riehahtavan, ei eläimissä eikä ihmisissä,
kuin varjon kahden, valjun, alastoman näin juoksevan nyt, joka suuntaan purren kuin sika irti päässyt läävästänsä.
Capocchion niskaluuhun toinen iski ja veti, tonki torahampaillansa, niin että toisen maha maata raapi.
Jäi vapisemaan mies Arezzon, virkkoi minulle: »Peikko tuo on Gianni Schicchi,[184] hän raivoissaan noin muita raatelevi!»
Ma hälle: »Oh, niin totta kuin tuo toinen sua älköön purko, virkkaa viitsi mulle, ken on hän, ennen kuin hän meiltä katoo.»
Hän mulle: »Myrrhan[185] on se varjo vanha tuon rutsaisen, mi isää omaa lempi enemmän kuin ois luvallista ollut.
Tään kanssa synnin tekemään hän pääsi kun muu hän olevansa valehteli, niinkuin tuo toinen, joka poistuu, muutti
itsensä muotohon Buoso Donatin ja laillisen näin testamentin teki, sai aarteita ja tallin tamman parhaan.»
Kun poistuivat nuo raivokasta kaksi, ma joihin olin silmän kiinnittänyt, sen käänsin muihin turmansyntyisihin.