he suuntasivat kyyneleitä täydet; veet virtas huulille, mut kylmyys kohta ne hyyti, sulkein silmäluomet jälleen:
puu puuta ei niin kiinteästi salpaa. Kuin pukit puskemaan nyt toisiansa tuost' alkoivat nuo vihan villitsemät.
Ja yks, min korvat pakkanen pois oli puraissut, lausui alasluoduin katsein: »Miks meissä kauan niin sa kuvastelet?
Jos tietää tahdot, ketkä on nuo kaksi, se laakso, josta Bisenzio-virta[196] vierii, isänsä Alberton ja heidän[197] oli.
Samasta äidist' ovat he; ja Kainan voit kaiken etsiä, et löydä ketään, mi jäässä jäätyä niin ansaitsisi;
ei hän,[198] jolt' Arthur rinnan ynnä varjon samalla puhkas peitsenpistollansa; Focaccia[199] ei, ei tuo, mi häiritsevi
mua päällään, peittäin multa näköalan, ja jonk' on nimi Sassol Mascheroni;[200] jos mies Toskanan lienet, tunnet hänet.
Ja ettet haastattais mua enää, tiedä, oon Camicion de' Pazzi,[201] varron tässä, Carlinoa syyn-sovituksekseni.»
Tuhannet sitten näin ma kasvot, roudan niin runtelemat, että kauhu karsi ja karsii aina mua, kun jäätä näen.
Päin keskikohtaa käydessämme, jossa jokainen paino pyrkii yhtymähän, mun väristessä ikipakkasesta,