[168] Ali perusti muhamettilaisen lahkokunnan ja kylvi siten eripuraisuutta ihmismieliin aivan kuten Muhammed Danten käsityksen mukaan oli tehnyt omalla opillaan.

[169] Fra Doleino oli erään apostolista yksinkertaisuutta harrastavan lahkon johtaja. Hän piileskeli kannattajineen Novaran lähistöllä Piemontin vuoristossa. Nälkä pakotti heidät antautumaan ja heidän johtajansa kuoli polttoroviolla vuonna 1307.

[170] Medicinan (pieni kaupunki Bolognan lähistöllä) mies, joka oman etunsa vuoksi lienee lietsonut eripuraisuutta Malatestan ja Polentan sukujen välillä.

[171] Tarkoittaa Lombardian tasankoa.

[172] Kaupunki Adrian meren rannalla, Riminin eteläpuolella. Sen »kaksi parasta» olivat Guido del Cassero ja Angiolello da Carignano.

[173] Jo edellisessä laulussa mainittu »Verrucchion hurtta», nuori Malatestino, joka Fanon herraksi päästäkseen kutsui kaksi kaupungin arvokkainta kansalaista neuvotteluun Cattolicaan, Riminin ja Fanon välillä sijaitsevaan kaupunkiin. Palkatut merimiehet surmasivat heidät kuitenkin matkalla, kuten Dante ennustuksen muodossa esittää.

[174] Tarkoittaa Riminiä (roomalaisten Ariminium), jonka lähellä Caesar kulki Rubiconin yli.

[175] Mosca Lamberti, joka oli yllyttänyt Amidein suvun murhaamaan erään Buondelmonten, koska tämä oli ensin kihlannut tytön Amidein suvusta, mutta sitten mennyt naimisiin Donati-sukuun kuuluvan tyttären kanssa. Murhasta olivat seurauksena monet sukukostot.

[176] Tunnettu ranskalainen ritari ja trubaduuri, joka yllytti Englannin kuninkaan Henrik II:n vanhimman pojan nousemaan isäänsä vastaan.

29. laulu