Sivulla kumpaisellakin sen näin ma jotakin valkeaa, ja alempana taas toista valkeaa, mi siitä välkkyi.
Avannut suutaan viel' ei Mestarini, kun sivuvalkeat jo siiviks muuttui; hän silloin tunsi merta matkaavaisen
ja huusi: »Joudu, joudu polvillesi! Kätesi risti! Enkel' on hän Luojan, saat nähdä moisia nyt toimijoita.
Kas, kuink' on halvat hälle ihmiskeinot, ei kelpaa airo eikä purje hälle, vain siivet soutimiksi kaukorantain.
Kas, kuinka hän ne taivahalle nostaa ijäisin sulin ilmaa halkoellen; ei muutu ne kuin sulat luonnon-luomat.
Läheten meitä kirkkaammalta aina Jumalan lintu näytti tuo, siks kunnes sen valkeutt' ei silmä voinut sietää.
Ma maahan katsoin. Nyt hän saapui rantaan, sous pursin nopsin ja niin kevein, että ei vedenpintaan tullut piirtoakaan.
Perässä seisoi ruorimies tuo taivaan, autuuden tulikirjat kasvoillansa, satainen saattueena henkiparvi.
In exitu Israel de Aegypto[19] lauloivat kaikki yksi-äänisesti ja loppuun saakka virren veisasivat.
Hän sitten ristinmerkin tehtyänsä pois kiisi nopsaan niinkuin tullut oli; mut kaikki rantaan syöksyivät nyt vainaat.