Rakkaus, mi hengessäni haastelevi,[22] noin alkoi laulun hän niin suloisesti, se että vielä sisälläin nyt soipi.
Mun Oppaani ja minä, muukin seura, mi siinä oli, nauttivan niin näytti kuin kaikk' ois ollut poissa mielen paino.
Kun lauluansa hartahasti tuossa me kuuntelimme, silloin arvon vanhus jo huusi: »Mitä tää on, henget hitaat?
Mi hullu seisahdus! Mi huolettomuus! Vuorelle rientäkää, pois suomut saakaa, jotk' eivät Luojaa teidän nähdä salli!»
Kuin kyyhkyt syömätouhussansa nokkii jyviä, ruohonpäitä rauhallisna, vaill' ylpeyttään tavallista,—äkin
eväänsä jättävät, kun ilmestyvi jotakin, joka säikähyttää heitä ja huolella myös suuremmalla uhkaa;
niin joukko äsken saapunut tuo jätti nyt laulun sekä kohti vuorta riensi kuin rientää mies, mi tiedä viel' ei, minne;
ja mekin oltiin yhtä nopsat lähtöön.
Kolmas laulu
Muut vaikka paossansa hätäisessä hajosivatkin pitkin kenttää, rientäin päin vuorta, minne järki[23] meitä ajaa,