Ateena, Sparta, jotka muinen laati lakeja yhteiskunnan ylvään, hienon, niin pitkälle ei edistykseen päässeet
kuin sa, mi laadit säännökset niin sorjat ett' usein puoliväliin marraskuuta ei kestä, minkä lokakuussa punoit!
Kuink' usein muuttanut miesmuistiin yhteen sa ootkaan lakis, rahas, virkas, tapas ja vaihtanut myös kansalaisiasi![75]
Jos muistat tään ja sull' on järki selvä, sa huomaat itses naisen kaltaiseksi, mi sairaana ei vuoteellaan saa rauhaa,
vaan käännehtien tuskiansa torjuu.
Seitsemäs laulu
Kun kolme, neljä kertaa syleillehet he oli riemuiten ja kunnioittain, Sordello taantui, kysyi: »Keitä ootte?»
»Jo ennen kuin tää vuori sielut näki luo Luojan pääsemähän ansiokkaat, mun luuni hautasi Octavianus.
Vergilius olen. Kadotin ma taivaan, syyn vuoks en muun, vain uskon puuttuvaisen.» Noin hälle silloin vastas Oppahani.
Kuin se, mi eessään jonkun seikan äkkää niin oudon, ettei tiedä, uskoako vai ei, ja virkkaa: »Totta on! Ei totta»,