Hänelle Mestarini: »Nainen Taivaan, mi hyvin tuntee nämä seikat, juuri näin sanoi: 'Tuonne menkää, siin' on portti!'»
»Hän teidän askeleenne siunatkohon», nyt lausui laupiaasti portinvahti, »siis tulkaa, nouskaa meidän portaitamme!»
Niin teimme. Valkeata marmoria ens porras olija niin kirkas, puhdas, ett' itseni näin siinä kuvastuvan.
Mut toinen tumma, punatumma oli, kiveä karkeaa, kuin poltettua ja rosopintaa pitkin ynnä poikin.
Ja kolmas, muita ylin, näytti tehdyn porfyyrista niin punahehkuvasta kuin veri, joka valtimosta syöksyy.
Nojaten siihen jalkapohjin kaksin Jumalan enkel' istui kynnyksellä, mi näytti kuin ois timantista ollut.
Nuo kolme porrasta ma johdoll' Oppaan alttiisti astuin. Näin hän virkkoi: »Pyydä nyt nöyrästi, hän että avaa lukon.»
Hartaana heityin pyhän jalkain juureen, löin kolme kertaa rintaani ja anoin hält' armoa, ett' aukaisis hän mulle.
Otsaani P:tä seitsemän[107] hän piirsi odalla miekkansa ja lausui: »Pese nää haavat, päästyäsi sisään tuonne!»
Pukunsa alta, jonka väri oli kuin tuhka tai maa lapioitu, kuiva, avainta kaks[108] hän sitten otti; toinen