Näät surren taattosi ja minä oomme sua etsineet.» Ja heti vaiettuaan tuo esiintyjä ensimmäinen haihtui.
Mut sitten toinen näkyi, poskillansa veet moisen tuskan tuottamat, mi syntyy, kun toista vastaan suuri kauna kasvaa.
Hän sanoi:[158] »Herra kaupungin jos olet, nimestä jonka jumalat niin kiistas ja josta tieteet kaikki säteilevät,
Peisistratus, nuo käsivarret kosta herjaiset, jotka tytärtämme kauloi.» Ja valtias noin lempeästi vastas
hänelle kasvoin hiljaisin ja vienoin: »Mit' teemme sille siis, ken vihaa meitä, jos tuomitsemme sen, ken meitä lempii?»
Näin sitten kansaa vihan-villitsemää kivittämässä nuorukaista, huutain kovasti toisilleen: »Hänt' iske, iske!»
Ja hänet näin ma kuolon painamana jo kumartuvan maata kohden, silmäin vain ovi auki taivahalle oli.
Ett' anteeks antais vainoojille Herra, rukoilevan hän näytti vaivassansa, näöllä, jot' ei vastustaa voi sääli.
Kun sieluni taas unestansa kääntyi totuuteen, jok' on unen ulkopuolia, näin harhani, mut totuuden myös niissä.
Oppaani, jolle ihmiseltä näytin ma unestansa juuri heräävältä, nyt sanoi: »Mik' on sun, kun noin sa hoiput?