Lopussa laulun pyhän kaikki kovaa noin huusivat he: »Virum non cognosco!»[293] ja jälleen alottivat hymnin hiljaa.
Taas huusivat he: »Jäi Diana lehtoon,[294] mut sieltä karkoitti Helicen, koska tää maistanut Venuksen myrkyn oli.»
Taas laulu soi, ja sitten huus he kovaa nimiä siveellisten naisten, miesten, avio-uskollisten, kunnollisten.
Ja näin he jatkavat, ma luulen, koko sen ajan, jonka tuli polttaa heitä; on moiset keinot, moinen muona tarpeen,
jos mieli umpeen mennä viime haavan.
Kuudeskolmatta laulu
Näin käyden äärtä, yksi eellä toisen, mun hyvä Mestarini usein virkkoi: »Varo, ja sanoistani oppi ota!»
Mua olkaan oikeaan jo paistoi Päivä, min säteet koko lännen taivaan sinen olivat vaihtaneet jo valkoiseksi.
Ja varjoni mun aikaan sai, ett' tuli punaisemmalta puunsi; mutta senkin vähäisen merkin monet sielut huomas.
Sen syyksi muodostui, min vuoks he alkoi minusta puhua ja toisillensa noin haastaa: »Tuo ei varjoruumis liene.»