Hän poistui luotani, tuo armas taatto, jäin siihen epäröimään, sillä jyrkät, sotivat »jaa» ja »ei» mun aivoissani.
En kuulla voinut, mitä haastoi heille, mut kauan ei hän heidän kanssaan ollut, kun kaikki kaupunkihin rientää, syöksyy.
Porttinsa sulkevi nyt vihollinen mun Mestarini silmäin eessä. Ulos näin jäätyään mun luo hän vitkaan astuu.
Päin maata silmät, katsehesta kaikki myös poissa uljuus, hän noin huokaeli: »Ken multa kieltänyt on tuskan suojat?»
Mut mulle hän: »Sa ällös säiky, vaikka ma vihastun, ma voittava oon sentään, min tuolla keksivätkin vastustuksen.
Tuo heidän uhmansa ei uutta ole, sen nähnyt portti jo on julkisempi, mi siitä saakka viel' on telkimättä.
Palavat näit sen päällä kuolon kirjat. Mut siitä jo käy alas muudan, astuu piiristä piiriin oppahatta, hänen
avullaan kaupungin tään portit aukee.»
Yhdeksäs laulu
Kun palas Oppahani, poisti pian kalpeuden, hälle oudon, kasvoiltansa mun kalpeuteni, pelon nostattama.