»Tienoossa ilkeän Italian siinä,[97] mi välillä Rialton on ja Brentan, Piaven virranvetten, kumpu kohoo,
ei korkea, mut kummun kukkulalta laskeusi alas kerran soihtu,[98] joka sen seudun kaiken saattoi kauhun valtaan.
Olimme vesat saman juuren; minä Cunizza nimeltäin, ja täällä loistan, kun minut voitti valo tähden tämän.
Mut iloll' itsellein suon anteheksi syyn kohtalooni enkä sure sitä, mi rahvaallenne oudolt' ehkä näyttää.
Tää valo,[99] mulle lähin, taivahamme ihastus kirkas ynnä kallis, jätti maan päälle maineen, jonka sammumista
saa monet uottaa uudet vuosisadat. Siis päätä, kannattaako hyvin elää, ett' ensimmäistä elo toinen seurais!
Noin eipä tuumi nykyrahvas tämä, min rajat määrää Etsch ja Tagliamento[100] ja jok' ei kadu kuritettunakaan.
Mut pian on Padova värittävä veet suonsa, jotka huuhtelee Vicenzaa, kun niin on väärämielinen sen kansa.[101]
Ja missä Sile ja Cagnan[102] käy yhteen, päin pystyin eräs hallitsee, mut häntä jo varten valmistetaan linnunpaulaa.
Siks itkevä on Feltro paimenensa tuon pahan tekoja, niin riettahia, ett' tullut kukaan moisten vuoks ei Maltaan.[103]