Kymmenes laulu
Poikaansa silmäellen Rakkaudella, mi ijäisesti molemmista virtaa, tuo ensi Valta,[117] kielin-virkkamaton,
sen kaiken, minkä mieli, silmä tajuu, niin järjesti, ett' ilman nautintoa ei jää se, joka tuota katsoo, tuumii.
Lukija, nosta siis mun kanssain katsees tarhoihin Taivaan, sinnepäin se suuntaa, yks liike missä sattuu toista vastaan.[118]
Tuost' ala ihastella taidetyötä sen Mestarin, min sydän lempii sitä, niin ettei koskaan siitä silmä käänny.
Kas, siitä haarautuu se kehä vino,[119] mi kantaa planeetteja, tyydyttääkseen maailmaa, joka niitä kaipaa, kutsuu.
Ja ellei kiertyvä ois niiden rata, ois turhaa silloin paljon taivas-voimaa ja kuollut melkein joka mahti mainen.
Ja jos se oikeasta poikkeis paljon tai vähän, etelän ja pohjan ääriin maailman järjestys jo järkähtäisi.
Lukija, lautsallesi jääös siksi ja mieti itsekses, mit' tässä tarjoon, jos tahtos iloon on, ei uupumukseen.
Oon pöytäs kattanut; siis ota etees! Näät kaiken huoleni nyt aine vaatii, mi saanut mun on kirjaa kirjoittamaan.