kun lausuin äsken näät:[129] 'se hyvin höystää,' ja taas:[130] 'ei toinen siihen noussut tietoon'; mut täss' on tarpeen tehdä tarkka ero.
Kaitselmus, joka hallitsee maailman syvällä neuvollaan, min pohjaan koskaan ei kantanut eik' kanna silmä luotu,
sääs kaksi ruhtinasta[131] seuralaisiks sen morsion, min ylkä huutain kovaa itsensä vihki hälle verin pyhin,
hän että astuis armastansa kohden, ois turvassa ja oma yljän yksin, sivulla urhon kahden uskollisen.
Yks heistä hehkui tulta serafien, taas toinen viisautensa vuoks maan päällä kerubein kirkkautta kauas paistoi.
Toisesta haastan, sillä kumpaa heistä vain kiittänenkin, kahta kiitän silloin, näät samaan kumpikin ne pyrki maaliin.
Välillä on Tupinon ynnä joen, mi virtaa vuorelta Ubaldon pyhän, maa heilimöivä, rinne vehmas, jolta
Perugia, kautta Porta Solen, kylmän ja kuuman saa, ja suree taempana Nocera, Gualdo kohtaloaan kovaa.[132]
Rinteellä tällä, missä on se loivin Aurinko[133] kerran syntyi maailmalle kuin usein luona Gangeksen se nousee.
Ken puhuu paikasta siis siitä, älköön Ascesiks sitä mainitko, ei kyllin se sano, sanoo vasta oikein: Itä.