Kun vahvistunut oli kastemalja[148] hänen ja Uskon liiton, josta hyvää kosolti koitui heille kummallekin,
niin nainen, hänen puolestaan mi puhui, unessa näki heelmän ihmeellisen hänestä heilivän ja seuraajistaan.[149]
Ja että nimi oisi miehen mukaan, soi henki, että nimitettiin hänet sen omaks, jolle kokonaan hän kuului:
Dominicus, niin häntä mainittihin. Hänt' ylistän kuin peltomiestä, Kristus min otti avuksensa viinitarhaan.
Ol' oppilas hän Kristuksen ja airut, näät ensi rakkaus, mi nähdä voitiin, hänellä Kristuksen ol' ensi käskyyn.
Löys imettäjä hänet usein maassa makaavan hiljaa, valvoen, kuin virkkaa ois tahtonut: Tään vuoksi[150] tullut olen.
Oi taattonsa, sa Felix todellinen, oi maammonsa, sa todella Johanna,[151] jos oikein tulkitut nuo sanat lienee!
Ei vuoksi maailman—kuin monet juoksee Taddeuksen ja Ostialaisen teitä—[152] vaan rakkaudesta mannaan todelliseen
nous pian oppiin hän niin korkeahan, ett' alkoi viljellä hän viinitarhaa, mi kohta kuihtuu hoidon puuttehessa.
Eik' istuimelta, joka ennen oli köyhille hurskahille alttihimpi— vuoks itsens' ei, vaan kehnon istujansa—