Sa häneen usko ynnä suosioonsa; monien kohtalot hän muuttaa, vaihtaa rikasten sekä kerjäläisten osat.
Tuo muistoos kirjoitettu olkoon, mutta sit' älä sano…» Ja hän kertoi paljon, jot' tuskin uskoo, ken sen itse kokee.
Ja jatkoi: »Poika, selitys on tässä sen, mitä sulle lausuttiin; nää paulat aurinkokierron harvan taa vain piilee.[225]
Sua tahdo silti vihaamaan en kansaas; näät elos jatkuva on siitä yli kuin heidän vilppinsä saa rangaistuksen.»
Kun vaieten tuo pyhä sielu näytti valmiilta kankaan kudontaan, min hälle ma olin virittänyt kangaspuille,
ma aloin niinkuin se, mi neuvon vielä epäillen vaatii joltakulta, joka rakastaa, näkee, tahtoo vilpitöntä:
»Näen, taatto armas, kuinka ratsastavi mua vastaan aika antaaksensa iskun, mi tuntuvin on sille, ken ei torju.[226]
On silloin paras olla kaukaa viisas, menetä muita etten lauluillani, jos multa riistetähän paikka rakkain.
Ma maailmassa tuskan äärettömän ja vuorella, min sulokukkulalta mun tänne nosti silmät Naisen kauniit,
valosta valoon sitten halki Taivaan oon kuullut moista, joka, jos sen kerron, monelle maistuva on katkeralta;