Tuon kukan kauniin nimi,[291] illoin, aamuin rukoilemani, sitoi mielen multa, niin että valoon suurimpaan vain katsoin.
Kumpaankin silmääni kun kuvautunut ol' laatu ynnä koko tähden kirkkaan, mi voittaa sielläi niinkuin voitti täällä,
taivaasta alas liiti soihtu pieni,[292] kehäksi muovaeltu kruunun tapaan, mi sitä saarsi ja sen ympär' kaarsi.
Sävelet maiset sulosointuisimmat ja enin ihmismieltä kiehtovaiset sois suulla särkyneen vain ukkospilven
tuon verrattuna lauluun luutun, jolla safiri se nyt päänsä seppelöitsi jost' taivaan kirkkaan on safiri-sini.
»Oon enkel-lempi, joka kierrän pyhää iloa, helmastasi huokuvaista, jok' oli majapaikka kaiken kaipuun.
Ja olen kiertävä sua, Donna Taivaan, sikskunnes poikaasi sa seuraat piiriin ylimpään, jonka siitä kasvaa kauneus.»
Näin päättyi seppeleen tuon laulu, sitten muut valot kaikki valtavirteen yhtyi nimeä Maarian nyt ylistämään.
Kuningasmantteli,[293] mi kaartuu kaiken maailman yllä, jota henki Luojan ja täydellisyys elähyttää enin,
yllämme kaartui sisäpintoinensa niin vielä loitolla, ma etten nähdä sen kauneutta voinut paikastani.