»Oi pyhä taatto, henki oi, mi näet sen, johon uskoit niin, sa että voitit päin hautaa juosten jalat nuoremmatkin»,
ma näin, »sa tahdot eessäs esittämään nyt olemusta uskoni tään alttiin ja myöskin syytä sen sa tiedustelit.
Ma vastaan: Uskon Luojaan ainoahan, ijäiseen, vankkumattomaan, min rakkaus ja kaiho kiertämään saa kaikki taivaat.
Syyt uskon tään ei ole fyysilliset tai metafyysilliset yksin, sillä sen toistaa totuuskin, mi virtaa alas
Moseksen, profeettain ja psalmein kautta[308] ja evankeliumin ja teidän, jotka sen kirjoititte Pyhän Hengen hehkuin.
Ja ijäis-olentoon ma uskon kolmeen, jotk' on yks kolmessa ja kolmess' yksi, niin että sanoa voi: on ja ovat.
Ja tämä syvä jumaluuden yhteys, jota nyt kosketan, on usein mieltäin valaissut oppiin evankeliumin.
Siin' alku on ja säen siinä, sitten mi liekiks suuremmaksi laajenneena minussa tuikkii taivaan tähden lailla.»
Kuin isäntä, mi iloviestin kuulee, syleilee palvelijaa, onnitellen tään vaiettua häntä uutisesta;
niin siunaten ja laulain kolme kertaa mua kiersi, koska vaikenin, tuo liekki apostolin, min määräyksestä olin