Siks suotu hälle on Egyptist' ennen Jerusalem tää tulla näkemähän[316] kuin päättynyt on ase-aika hältä.
Kaks seikkaa muuta,[317] hältä kysyttyä, ei vuoksi tietämisen, vaan ett' toistais hän siellä, kuin sua miellyttää tää hyve,
ne hälle jätän; vaikeat ei ole eik' kerskuttavat ne. Hän vastatkohon, ja auttakoon hänt' armo Herran siihen!»
Kuin oppilas, ken mestarille vastaa vapaasti, alttihisti, minkä tietää, ett' etevyytensä vain ilmi tulis,
ma virkoin:[318] »Toivo odotust' on varmaa tulevan kunnian, min Luojan armo ja ansio myös ennen tehty tuottaa.
Tään valon mulle moni tähti antaa; mut ensin mieleeni sen valoi herran tuon korkeimman korkein lauluseppo.
Sa olet toivo kaikkein niiden, jotka nimesi tuntee, laulaa tuon psalmista ja ken ei tienne, että uskon häneen?
Mun kastoit sitten kirjees kastehella, niin että siitä täysi oon ja sataa sateesi annan yli muiden jälleen.»
Näin haastaessain, kuinka loiston tämän ylissä hohtavassa tuike syttyi, salaman-nopsaan saapuen ja mennen.
Soi sitten: »Rakkaus, jota hehkuu vielä hyveeseen tähän, mua seuranneeseen sotani loppuun sekä voitonpalmuun,[319]