Ja aloin: »Oi, sa heelmä, yksin luotu tuotteena kypsänä, oi Alku-Taatto, min tyttäriä kaikk' on morsiamet!
Niin hartaasti kuin voin ma pyydän, että haastaisit; tiedät tahtoni, ja että nopeemmin täyttyis se, en virka tuota.»
Useinkin turkis-eläin tuntee siten, ett' tuntehensa ilmi vavahtelee sen seurana mi ruumiinsa on verho;
ja samoin salli alku-sielu minun nyt nähdä läpi peittehensä, kuinka hänt' ilahdutti tehdä mielikseni.
Hän hengähti:[337] »Vaikk' et ilmi tuonut sa tahtoas, sen paremmin ma näen kuin sinä seikkaa, jok' on sulle varmin.
Kuvastimessa totuuden sen näen, mi kaiken heijastavi niinkuin on se, mut jota heijasta ei kukaan, mikään.
Sa tahdot tietää, milloin Herra pani mun siihen tarhaan ylevään, hän missä soi sulle voiman kiivetä näin ylös,
ja kauanko ma sit' ilosilmin katsoin ja tosi syyn tuon suuren eripuran ja mitä käytin kieltä, minkä keksin.
Siis, poikani: puun hedelmän ei syönti ei syy itsessänsä syy ollut moisen paon, vaan yksin yli rajamerkkein käynti.
Vergiliuksen mistä nosti Naises, tuhatta neljä kolme sataa kaksi ma siellä vuotta toivoin seuraan tähän.