jo kaukana on ahde alasmenon.»
Kahdestoista laulu
Tulimme paikkaan alasmenon. Karu se oli, moinen, että silmä säikkyi, myös vuoksi sen, mi siellä asui. Kuin on
maanvieremä, mi Trenton tälläpuolen Etsch-virran siittänyt on, vuoksi aallon, mi alta jäyti, tai maanjäristyksen,
niin että huipulta, sen lähtöpäästä, on louhta mointa, että tuskin alas tiet tasangolle löytää voi, ei ylös:
näin oli jyrkänteen sen polku myöskin, ja kuilun haljennehen äyrähällä lepäsi pitkällänsä Kretan hirmu,
mi vatsast' oli valelehmän tullut. Ja kun hän meidät huomas, itse puri hän itseään kuin vihan kahlitsema.
Oppaani viisas hälle huusi: »Ehkä Ateenan ruhtinaaksi[51] luulet tätä, mieheksi, joka päällä maan sun surmas?
Pois tieltä, peto! Astu tää ei alas sun siskos neuvomana, mutta tulee vain katsomahan teidän vaivojanne.»
Kuin härkä raivoaa, mi juuri saanut on iskun kuolettavan, eikä osaa kävellä, mutta sinne tänne hyppii,