Beatrice, hymy kasvoillansa, pysyi nyt vaiti, katsoi tuohon pistehesen, min loistoa en ollut voinut kestää.

Hän sitten lausui: »Kysy en, vaan virkan, min tahdot tietää, siellä nähnyt olen sen, missä yhtyy aika ynnä paikka.[378]

Ei hyvää itsellensä hankkiakseen— mi ei voi käydä—mutta kunniataan Minänsä heijastuksin kuuluttaakseen

ijäisyydessä, ajan ulkopuolla, rajattomasti, mielen mukaan, Rakkaus ijäinen tuli muotoihinsa muihin.[379]

Sit' ennen myöskään horroksess' ei ollut, näät löytynyt ei ennen eikä sitten, kun vetten yli Herran henki liikkui.[380]

Yhdessä aine ynnä muoto puhdas olennon muodostivat täydellisen kuin kolme nuolta kolmijänne viskaa.[381]

Ja niinkuin lasissa tai kristallissa niin säde säihkyy, että kaikki siinä sen olemus on tulostansa saakka,

säteili niin myös Luojan kolmi-voima oliossansa, kaikki-yhteytenä, ja ulkopuolla alun niinkuin lopun.

Substansein kanssa yhteisluotiin, taattiin järjestys, sekä huippupaikan saivat ne, joissa ilmi tuli muoto puhdas.[382]

Puhtaalla aineell' oli paikka alin; keskeltä kiersi aineen ynnä muodon, se vyö, min milloinkaan ei vyöttö laukee.