[58] Kaupunkeja thraakialaisella Kherroneesoksella.
[59] Vrt. 17 selit.
[60] Sillä välin kuin Spartan kuningas Agesilaos Vähässä-Aasiassa (395) onnellisesti taisteli persialaisia vastaan, onnistui näiden lahjomisilla ja houkutuksilla nostattaa hänelle vaarallisia vihollisia kotimaassa. Boiotialaiset, korinthilaiset ja argolaiset yhtyivät liittoon vallitsevaa valtiota, Sparttaa, vastaan. Myöskin nöyryytetty Ateena liittyi heihin. Sparttalaisten päällikkö Lysandros riensi silloin Boiotiaan, mutta voitettiin ja kaatui Haliartoksen luona syksyllä v. 395. Seuraavana kesänä 394 taistelu Korinthoksen luona päättyi liittolaisille onnettomasti. Tunnettua on, miten Agesilaos sitten sotanäyttämölle riennettyään ratkaisevasti voitti viholliset Koroneian luona Boiotiassa 394.
[61] Tarkoittaa tunnettua tilannetta peloponnesolaissodan ajoilta, jota kutsutaan Dekeleian sodaksi, kun sparttalaiset miehitettyään Attikan maakunnassa tuon nimisen linnoituksen hävittivät korinthilaisten ja theebalaisten avustaessa laajalti maakuntaa.
[62] Vrt. 5 selit.
[63] Attikan pohjoisella rajalla ja Euboian meren rannalla sijaitsi Oropoksen kaupunki, jonka omistamisesta ateenalaisten ja theebalaisten välillä kauan oli ollut riitaa. Vihdoin se Eretrian vallanpitäjäin, Themisonoksen ja Theodoroksen, avustaessa riistettiin ateenalaisilta.
[64] Valtionrasituksiin, joista varsinkin rikkaat saivat runsaimman osansa, kuuluivat Ateenassa myös n.s. leituurgiat (joht. san. léitos ja érgon = julkinen palvelus), persoonalliset avustukset. Usein yksityiset silloin kunnianhimosta tai päästäkseen kansan suosioon koettivat toisensa voittaa ulkonaisessa loistossa ja komeudessa. Tämä koski varsinkin uskonnollisten juhlain toimeenpanoa y.m. yleisten menojen suoritusta. Suurimpia kustannuksia, varsinkin myöhempinä aikoina, vaati kuitenkin se leituurgian muoto, jota kutsuttiin trierarkhiaksi (johtuu san. triéres, alus, sekä árkho, johtaa). Rikkaimpien kansalaisten tuli myöskin siten palvella valtiota, että he hankkivat sille sota-aluksen (tav. n.s. kolmisoutulaivan) soutajineen ja kalustoineen ja olivat sen ylipäällikkönä. Strategit (vrt. 47 selit.) nimittivät määrätyn luvun sopivia henkilöitä trierarkheiksi, joilla sitten tuo puheenalainen velvollisuus vakinaisesti oli. Mutta tämän ohella tärkeinä ajankohtina laivanvarustajat myöskin vapaaehtoisesti voivat valtiolle palveluksiaan tarjota, kuten Demostheneen mainitsemassa tapauksessa.
[65] Lain mukaan piti valittajan saada ainakin viides osa tuomioistuimen jäsenten antamasta äänimäärästä ajamansa asian hyväksi; muussa tapauksessa hän oli oikeuteen vetoamistaan väärin käyttänyt ja siitä syystä ansainnut rangaistuksen, rahasakon, maanpaon y.m. Ks. historiallista johdantoa Aiskhineen kohtalon suhteen.
[66] 1200 rikkainta kansalaista, jotka olivat velvolliset varustamaan laivoja, oli jaettu 20 varallisuusluokkaan, symmoriaan (joht. san. symmoros = veronalainen kumppani), symmoriat taas alaosastoihin (syntéleia = veroamaksava yhdyskunta), joihin korkeintaan sai kuulua 16 henkeä. Jokaisen synteleian tuli kustantaa yksi laiva, jolle valtio varusti tarvittavan kaluston. Rikkaimmat olivat symmoriain esimiehiä. Nämä suorittivat ennakkomaksuja ja vuokrasivat laivan varustamisen vähimmän vaatijalle, mutta kiskoivat sitten muilta synteleian-jäseniltä niin paljon, ettei heidän itsensä ylimalkaan tarvinnut mitään suorittaa. Täten syntyi se räikeä suhde, että rikkaimmat, joita rasitus etupäässä olisi pitänyt kohdata, tykkänään siitä vapautuivat, vieläpä muistakin mieskohtaisista suorituksista (ks. 64 selit.). Näiden epäkohtain poistamiseksi Demosthenes teki kyseenalaisen, puheessaan tarkemmin selostamansa ehdotuksen (vrt. Lübkers, Reallexikon der klassischen Altertums, 7. pain., ss. 674-676).
[67] Ks. historiallista johdantoa.