"Jos te ette halua kuunnella, markiisitar, niin luen saarnan uudestaan itsekseni."
Jeannen silmiin nousi levottomuuden kyyneliä, kun ovi oli sulkeutunut kuninkaan mentyä.
Mutta nopeasti Jeanne taas pääsi oman itsensä haltijaksi. Kyyneleillä ei saanut aikaan mitään. Nyt oli toimittava.
Hän mietti, mitä tehdä kuninkaan mielialan haihduttamiseksi. Keksisikö hän muotokuvaansa jonkinlaiset uudet puitteet, jotka loisivat sille uutta viehätysvoimaa kuninkaan silmissä?
Ja äkkiä hän löysikin sen, mitä etsi.
Jeanne oli monesti ajatellut Étiolesissa olevaa pikku teatteria ja halunnut järjestää samansuuntaisen taiteenharrastajien teatterin Versaillesiin, missä saisi näytellä, laulaa ja tanssia kuninkaalle, esittää mielikappaleitaan ja valita näyttelijätovereiksi suosimiaan henkilöjä hovipiiristä.
Mutta tämä aie oli aina työnnetty syrjään muun tieltä, mikä silloin oli sattunut olemaan tärkeämpää.
Niin hyvin kuin Jeanne viihtyikin Crécyssä, halusi hän nyt päästä takaisin Versaillesiin niin pian kuin mahdollista.
Hän haetti luokseen eno Tournehemin sekä Nivernoisin ja Durasin herttuat, jotka Étiolesin teatterissa olivat näytelleet hänen kanssaan ja olleet näkemässä hänen menestystään siellä.
Hän ryhtyi liittoon La Vallièren kanssa ja lupasi tälle teatterin johdon, niin pian kuin suunnitelma oli saatu laadituksi ja kuningas antanut suostumuksensa.