"Usko tahi ole uskomatta, rakas eno, mutta kuningas oli kaikkea muuta kuin epäystävällinen minulle vastaanotossa tässä eräänä päivänä! Hän myönsi minulle ilman muuta sen veronkanto-urakan, jota pyysin miehelleni. Mutta" — hänen päänsä painui hieman miettivästi — "me olimme kahden kesken — hän olisi voinut —"
Herra Le Normant pudisti päätään.
"Sinä et kuitenkaan tunne kuningasta niin hyvin, kuin ihastelevassa mielikuvituksessasi luulet. Hän on hidas ja kaino, jollei heti osaa kokonaan mukautua hänen mielikseen — ja kun sinä et tehnyt niin, menettelit oikein ja viisaasti."
Jeanne keskeytti hänet äkkiä. Hän hypähti taas ylös ja suoristi komean, solakan vartalonsa, joka oli keskikokoa pitempi. Kädet ojennettuina tuleen päin, joka valoi niille lämmintä hehkua, hän huudahti äänellä, jossa oli sekä kaihoa että tahdonvoimaa:
"Minä tahdon päästä pois tästä pienestä ahtaasta maailmasta — tahdon hallita, koettaa voimiani, pidellä ohjia lujin käsin — panna koko olentoni minkälaista vastusta vastaan tahansa!"
"Entä Maria Leszczynska, kuningatar?"
"Hyh, hän ei sovi ensinkään puolisoksi Ludvig rakastetulle — seitsemää vuotta vanhempi — ruma — yhdeksän lapsivuoteen uuvuttama — ilman tahtoa ja henkevyyttä. Mitään Maria Leszczynskaa minä en pelkää. Ylipäänsä en pelkää ketään enkä mitään — sillä minä rakastan häntä."
Herra de Tournehem hymähti epäilevästi.
"Älä petä itseäsi, Jeanne! Kuinka sinä voisit rakastaa kuningasta?"
Jeanne heitti päänsä kenoon. Uunivalkean heijastus loi välkkyvän sädekehän hänen kastanjanruskeiden hiustensa ympärille.