NIKKINEN. Ei talo siis suotta nimeään kanna, kun Metsolaksi kutsutaan, (Ottaa tinakaulapullon kapsäkistään) Mutta eiköhän, isäntä hyvä, maisteta vähän kaupungin tuomisia? Olisiko teillä pikkulasi ja jos vähän sokeria?
METSOLA. Eiköhän niitä talossa liene… (menee keittiöön).
Kymmenes kohtaus.
NIKKINEN (itsekseen). Tuhmaa kansaa totisesti näkee näillä seuduilla. (Avaa korkin pullosta) Oikein aika pölkkypäitä ovat joka ainoa; luulisi täällä voivansa tehdä kaupat mielensä mukaiset. (Sytyttää sikarinsa) Mutta missä viipynevät vielä metsänlukijat, kuu ei niitä vieläkään kuulu. (Hykertelee käsiään) Annan isännälle tästä ensin hiukan voidetta, ehkä sitten kaupat luistaa tavallista paremmin. (Kävelee edestakasin).
Yhdestoista kohtaus.
NIKKINEN, METSOLA.
METSOLA (tuoden lautasella 3 ryyppylasia ja sokerirasian). Tässä olisivat, sokeri ja lasit, tuota, kohta se jo joutuu kahvikin.
NIKKINEN (kaataen laseihin). No niin… jos vähän maistetaan! Tämän tinakaulan sisusta ei pitäisi olla huonompaa! Olkaa hyvä ja ottakaa. (Kipauttaa lasiaan) Terveydeksenne, isäntä!
METSOLA (kumarrellen). Onneksi herra puulaakille! (Ryyppää pohjaan) Ki… kii… tok… kiitoksia! Olipa se ko-koko karhua, kun tuota he-hengen salpasi!
NIKKINEN (naurahdellen). Se oli näet oudostansa, ei se huonoa laadultaan. Konjakkia, parasta sorttia, oikein Jamaikka-konjakkia.