Olin lopulta ajatellut ääneeni ja palaten lähtökohtaani lausuin herra Wolzogenille mielipiteenäni, että myöskin aatetta ihmisen jälleensyntymisestä kohtaisi, heti kun terve ja kömpelö ihmisjärki ottaa sen haltuunsa, sama kohtalo kuin sen suuria edeltäjiäkin, s.t.s. sitä pilkataan, väärin ymmärretään ja se saa osakseen korkean, aistillisen tulkinnan. Silloin katsoi vanha mies minua hymyillen lempeää hyväntahtoista hymyään ja sanoi:
"Sen myönnän kernaasti, rakas tohtori, mutta mitä onkaan alkuperäisen puhtailla aatteilla tekemistä terveen ja kömpelön ihmisjärjen kanssa? Luuletteko Jesuksella Kristuksella tai Sokrateella tai Giordano Brunolla sitä olleen, tai heidän edes siihen vedonneenkaan. Ei, he tiesivät kaikki palvelevansa totuutta, mutta totuutta seurasi pilkka, vaino ja kuolema. Lohdutuksekseni toistan minäkin erään suuren hengen sanat:
"Kaikkien vuosisatojen kuluessa on totuus saanut punastua sen takia, että se on mahdottomuus, eikä se kuitenkaan ole sen oma vika. Se ei voi pukeutua kaikkialla vallitsevan erehdyksen muotoon. Silloin luo hän nyyhkien silmänsä suojelusjumalaansa, aikaan, joka viittailee sille voittoa ja kunniaa, mutta jonka suuret siipien lyönnit tapahtuvat niin hitaasti, että ihminen ehtii kuolla niiden kestäessä."
Ave Maria alkoi nyt soida. Vielä kerran hyvästelin minä Pietarinkirkkoa, Januculumin pinjapuita, joissa Ernan katse oli niin usein iloisena levännyt, ja Cestiuspyramiidia, jonka läheisyydessä hän sekä Jegor Morosoff nukkuvat kuolonunta. Minä tunsin selvästi, että nämä ihmiset olivat eläneet myöskin minua varten ja että he olivat jättäneet jälkeensä loistavan ladun, joka on valaiseva polkuani yhtä paljon minne hyvänsä se vienee ja milloin tahansa se loppunee.