Minä myönnyin siihen.
"Mutta sitte täytyy teidän myös tyytyä minun lausumaani tuomioon."
Syvästi hengittäen vastasin hänelle:
"Sen tahdon mielelläni."
Sitte pyyhin kyyneleeni ja aloin puhua tädistäni.
"Minä olen jo kuullut neiti Fliednerin kertovan tuosta kummallisesta vieraasta, joka on etsinyt suojaa ajattelemattoman pikku aron-leivon siipien alla", keskeytti hän minua hetken perästä. "Sama rouvako se on, jolle rahaa lähetitte?"
"Niin."
"Hm — se ei ole minun mieleeni. Minä luotan rajattomasti Ilseen ja hän puhui kovin ankarasti siitä tädistä. Mistä tuo kummallinen ajatus on juolahtanut hänen mieleensä puhutella juuri minua — mitä tahtonee hän minulta?"
"Pyytää teiltä neuvoa. Oi, herra Claudius, olkaa hyvä häntä kohtaan!
Isäni hylkäsi hänet —"
"Ja kuitenkin tahtoo hän oleskella samalla paikkaa hänen kanssansa ja aina elää pelossa tavata häntä, joka on hänet hyljännyt? Siitä en minä pidä! Mutta minun täytynee tahtomattanikin ottaa häntä vastaan, sillä minä en millään muotoa salli aron prinsessan seurustella ihmisten kanssa, jotka eivät kestä tarkastelevain silmieni edessä. Rouva … mikä hänen nimensä on?"