Ilse istui luuvassa perunia kuorimassa ja Heintz tuli juuri pihasta, tupruava nysäpiippu suussa, meidän astuessamme sisään. En milloinkaan ole nähnyt uskollista hoitajaani niin hämillänsä kuin herra Claudiuksen nostaessa viitan kulman päästäni ja minun hymyilevien kasvojeni kurkistaessa esiin, puukko ja puoleksi kuorittu peruna putosivat hänen käsistänsä. "Herra Claudius!" huudahti hän ällistyneenä. Näistä sanoista otti Heintz peljästyneenä piipun suustansa ja kätki sen selkänsä taakse.
"Terve, rauha, Ilse rouva!" tervehti herra Claudius. "Te olette pitänyt luonanne pientä karkuria; minä olen tullut häntä kotiin tuomaan — hän on minun omani!"
Siitä selkeni asia Ilse rouvalle. Hän kavahti seisomaan, veitsi, kuoret, perunat, kaikki putosivat hänen esiliinastansa kivilattialle. "Oi, Herra Jumala, sekö siis oli koko tauti?" Hän löi kätensä yhteen. — "Sitte oli kyllä seljatee sopimaton parannuskeino! Sinäpä olet kauniisti pettänyt minut, Leonore, voi, herranen aika! Ja te tahdotte naida tuon lapsen, herra Claudius! Katsokaa toki lapsen käsiä, pieniä kasvoja ja nuoria silmiä —"
Herra Claudius punastui tyttömäisesti. "Minun nuori Leonorani tyytyy minuun", lausui hän hiljaa ja hitaasti. "Hän sanoo voivansa rakastaa tätä vanhaa, ikivanhaa miestä."
Minä hiivin häntä likemmäksi.
"Varjelkoon, herra Claudius, enhän minä semmoista tarkoittanut", puolustihe Ilse innokkaasti. "Sitä minä haluaisin nähdä, joka ei paikalla ilolla suostuisi teihin! Mutta, mutta — monet palvelijat, joita hänen on hallitseminen, kuinka ne tottelevat moista pientä emäntää, jota te voitte kantaa käsivarrellanne kuin lasta."
Herra Claudius naurahti hieman. "Kyllä he häntä tottelevat ja pelkäävät nähdessänsä, miten 'pikku emäntä' pitää kauppahuoneen päämiehen komentonsa alaisena. Ja nyt, Ilse rouva, valmistautukaa matkaan — huomenna lähdemme kotiin — morsian voi palata ainoastaan teidän seurassanne."
Ilse pyyhki esiliinansa kulmalla silmiään. "Mutta Dierkhof, herra Claudius? Jos tietäisitte, missä tilassa se oli viimein palatessani!" sanoi hän hieman äreästi.
Heintz repi ujosti korvaansa ja katseli pelokkaasti ankaraa sisartansa. Mutta minä juoksin hänen luoksensa ja otin häntä kädestä. "Heintz, häijy Heintz, etkö minua onnittele?"
"Kyllä, kyllä, prinsessani; mutta minua surettaa myöskin; aroa ei siellä kuitenkaan ole."