.- Mikä sinua vaivaa, Baptiste? Olikohan Scuderin nimi Voisinin luetteloissa?
— Kristuksen tähden! — vastasi Baptiste kokonaan vavisten, — kuinka voitte edes lausua jotain sellaista. Mutta Desgrais — tuo kauhea Desgrais tekeytyy niin salaperäiseksi, tahtoo ollenkaan odottamatta päästä puheillenne!
— No, kunnon Baptiste, — lausui Scuderi, tuokaa vain kohta sisälle tuo mies, joka teistä näyttää niin pelottavalta, mutta joka ei laisinkaan huolestuta minua!
— Oikeuden puheenjohtaja Regnie, — lausui Desgrais astuttuaan huoneeseen, — on lähettänyt minut teidän luoksenne, arvoisa neiti, esittämään erään pyynnön, jonka täyttämistä hän ei suinkaan voisi toivoa, jollei hän tuntisi teidän hyvyyttänne, teidän rohkeuttanne, jollei viimeinen keino julman verityön selville saamiseksi olisi juuri teidän kädessänne, jollette te itse jo olisi ottanut osaa tuohon ilettävään juttuun, joka pitää Chambre ardentea ja meitä kaikkia suuressa jännityksessä. Sen jälkeen kun Olivier Brusson näki teidät, on hän ollut puolihulluna raivosta. Oltuaan jo hyvin taipuvainen tunnustamaan, vannoo hän nyt uudestaan Kristuksen ja kaikkien pyhimysten nimessä olevansa aivan viaton Cardillacin murhaan, niin kernaasti kuin hän tahtookin kärsiä kuolemanrangaistuksen, jonka hän on muka ansainnut. Huomatkaa, neiti, tuo viimeinen lisäys viittaa ilmeisesti muihin rikoksiin, jotka painavat hänen omaatuntoaan. Turhia ovat kuitenkin olleet kaikki ponnistuksemme saada hänet lausumaan sanaakaan, ei edes uhkauksemme kiduttaa häntä ole auttanut. Hän rukoilee ja vannottaa meitä, että antaisimme hänen keskustella teidän kanssanne, ainoastaan teille tahtoo hän tunnustaa kaikki. Alennutteko, arvoisa neiti, kuulemaan Brussonin tunnustusta?
— Kuinka! — huudahti neiti Scuderi vihanvimmassa. — Tuleeko minun toimia kuolemanrikoksia käsittelevän tuomioistuimen apurina, pitäisikö minun väärin käyttää tuon onnettoman miehen luottamusta saattaakseni hänet mestauslavalle. Ei, herra Desgrais! Vaikkapa Brusson olisikin kurja murhaaja, en kuitenkaan voisi kavaltaa häntä niin halpamaisesti. En halua tietää mitään hänen salaisuuksistaan, jotka kumminkin pyhänä tunnustuksena sulkisin sydämeeni.
— Ehkäpä kuitenkin, — lausui Desgrais viekkaasti hymyillen, ehkäpä kuitenkin, arvoisa neiti, muutatte mielenne, kun olette kuulleet, mitä Brussonilla on sanomista. Tehän itse pyysitte oikeuden puheenjohtajaa olemaan inhimillinen? Hän noudattaa pyyntöänne suostuessaan Brussonin mielettömään toivomukseen ja tahtoo täten koetella vielä viimeistä keinoa, ennen kuin hän ryhtyy kidutukseen, jota Brusson muuten jo kauan sitten olisi ansainnut.
Neiti Scuderi hätkähti vaistomaisesti.
— Katsokaas, arvoisa neiti, — jatkoi Desgrais, teidän ei suinkaan tarvitse vaivautua toistamiseen noihin synkkiin vankilahuoneisiin, jotka herättävät teissä kauhua ja inhoa. Yön hiljaisuudessa, huomiota herättämättä tuodaan Olivier Brusson kuin vapaa mies teidän luoksenne kotia. Kenenkään kuulematta, mutta hyvin vartioituna voi hän sitten vapaasti tunnustaa teille kaikki. Ettei teidän tarvitse pelätä mitään tuon onnettoman puolelta, siitä vastaan teille omalla hengelläni. Hän puhuu teistä vilpittömällä kunnioituksella. Hän vannoo, että ainoastaan kova kohtalo, joka on estänyt häntä tapaamasta teitä aikaisemmin, on syössyt hänet kuolemaan. Ja onhan teillä sitten täysi vapaus ilmaista siitä, mitä Brusson teille kertoo, niin paljon kuin itse haluatte. Eihän teitä voi pakoittaa puhumaan enempää.
Neiti Scuderi vaipui syviin mietteisiin. Hänestä tuntui kuin olisi hänen täytynyt totella korkeampaa voimaa, joka vaati häneltä jonkun kauhean salaisuuden paljastamista, ikäänkuin hän ei enää voisi vapautua siitä ihmeellisestä tapahtumain vyyhdestä, johon hän tahtomattansa oli sekaantunut. Nopeasti päättäen lausui hän arvokkaasti:
— Jumala antakoon minulle lujuutta ja kestävyyttä! Tuokaa Brusson tänne, tahdon puhutella häntä.