"Kenraali, minä tunnen rohkeutenne ja kokemuksenne, tässä vaaditaan nopeata käsityskykyä ja oikean hetken ymmärtämistä — minä uskon teille ratsujoukon ja tykistön komennon — hevosta ette tarvitse, teillä on pitkät koivet, ja te laukkaatte niillä sangen hyvin. Täyttäkää siis velvollisuutenne."
Ilveilijä painoi heti pitkät, kuivat sormensa suulleen ja kiekui läpitunkevalla äänellä, ja kuului aivan siltä kuin sadoilla pienillä torvilla olisi iloisesti toitotettu. Silloin kuului kaapista hirnuntaa ja töminää, ja katso, Fritzin kyrassierit ja ratsumiehet ja ennen kaikkea uudet loistavat husaarit hyökkäsivät ulos ja pysähtyivät ennen pitkää lattialle. Nyt kulki rykmentti toisensa perästä liehuvin lipuin ja musiikin soidessa Pähkinänrusentajan ohi ja asettui leveään rintamaan lattian poikki. Etumaisina tulivat ritisten ja paukkuen Fritzin tykit, jotka olivat tykkimiesten ympäröimät. Kohta kuului pum — pum, ja Maria näki kuinka sokeriryynit putoilivat sankkoihin hiirikomppanioihin, jotka muuttuivat aivan valkeiksi ja nolostuivat suuresti. Mutta suurta vahinkoa tuotti etenkin raskas tykistö, joka oli asettunut äidin jakkaralle ja — pum — pum — pum — yhtämittaa satoi piparkakkuja hiirien joukkoon, ja niitä kaatui laumoittain. Siitä huolimatta hyökkäsivät hiiret yhä lähemmäksi ja syöksyivät muutamille tykeillekin. Mutta silloin syntyi melu — prr — prr — prr —, ja savun ja pölyn seasta saattoi Maria tuskin erottaa mitä nyt tapahtui.
Se oli kuitenkin varma, että kaikki osastot taistelivat raivokkaasti, ja voitto häilyi kauan puolelta toiselle. Hiiret lähettivät yhä uusia joukkoja, ja heidän pienet hopeakuulansa, joita he hyvin taitavasti singahuttelivat, putoilivat jo lasikaapille.
Epätoivoisina harhailivat Gertrud ja Clara edestakaisin ja vääntelivät käsiään.
"Täytyykö minun kuolla kukkeimmassa nuoruudessani! — minun joka olen kaunein koko nukkemaailmassa!" huusi Clara.
"Olenko minä säilynyt näin hyvin vain kuollakseni neljän seinän sisällä!" kiljui Gertrud.
Ja sitten lankesivat he toistensa kaulaan ja itkivät niin äänekkäästi, että se kuului meluavan taistelun tuoksinankin yli.
Sillä siitä melusta, joka nyt alkoi, ei teillä, kunnioitetut kuulijat, voi olla aavistustakaan. Prr — prr — puff, puff, piff — pum, purum, pum — purum — pum — vikisivät ja huusivat Hiirikuningas ja kaikki hiiret yhtä aikaa, ja sitten kuului jälleen Pähkinänrusentajan mahtava ääni, kun hän jakeli hyödyllisiä käskyjään ja kulki tulessa seisovien pataljooniensa edessä.
Ilveilijä oli tehnyt useita loistavia ratsuväen hyökkäyksiä ja niittänyt kunniaa, mutta Fritzin husaareihin satoi hiiritykistön inhoittavia, pahanhajuisia kuulia, jotka tahrasivat heidän punaiset univormunsa, ja siksi eivät he olleet oikein taistelutuulella. Ilvehtijä käski niiden tehdä kierroksen vasemmalle, ja komennusinnon valtaamana teki hän itsekin samoin, kyrassierit ja ratsuväki myöskin — sanalla sanoen, he kääntyivät kaikki vasemmalle ja marssivat kotiin. Sen kautta joutui jakkaralle asettunut tykistö vaaraan, eikä kestänytkään kauan, ennenkuin kokonainen lauma inhoittavia hiiriä hyökkäsi niin voimakkaasti, että koko jakkara tykkeineen ja tykistömiehineen kaatui kumoon.
Pähkinänrusentaja näytti kovin tyrmistyneeltä ja määräsi, että oikea siipi tekisi liikkeen taaksepäin. Sinähän tiedät, sotataitoinen kuulijani, että sellainen liike on melkein samaa kuin pako, ja suret nyt jo kanssani sitä onnettomuutta, joka uhkasi urhean Pähkinänrusentajan joukkoa.