Maria riemuitsi, mutta äiti sanoi hymyillen:
"Näetkös nyt, että setä Drosselmeier tahtoo hyvää
Pähkinänrusentajalle?"
"Mutta sinun täytyy toki myöntää, Maria", keskeytti hovioikeudenneuvos lääkintäneuvoksettaren, "sinun täytyy toki myöntää, ettei Pähkinänrusentaja ole oikein kaunisvartaloinen, ettei hänen kasvojaan voi sanoa juuri pulskiksi. Jos haluat kuulla, niin kerron sinulle, miten hänen sukunsa on tullut sellaiseksi ja jättänyt sen perinnöksi jälkeläisilleen. Tai ehkäpä olet jo kuullut kertomuksen prinsessa Pirlipatista, Hiireläis-noidasta ja taiteellisesta kellosepästä?"
"Kuules nyt", keskeytti Fritz hänen puheensa, "kuules nyt, setä Drosselmeier, sinä olet asettanut Pähkinänrusentajan hampaat paikoilleen, eivätkä leukaluutkaan tutise enää, mutta miksi et ole vyöttänyt hänelle miekkaa?"
"Äs", sanoi hovioikeudenneuvos loukkaantuneena, "sinun sitten pitää moittia ja haukkua kaikkea, poika! Mitäs minua Pähkinänrusentajan miekka liikuttaa, minä olen parantanut hänen ruumiinsa, hankkikoon hän itse itsellensä miekan niin hyvin kuin taitaa."
"Onhan totta", huudahti Fritz, "että jos hän on aika mies, niin kyllä hän osaa hankkia aseen itsellensä!"
"No niin, Maria", jatkoi hovioikeudenneuvos, "sanoppas minulle, oletko kuullut kertomuksen prinsessa Pirlipatista?"
"Voi, en", vastasi Maria, "kerro, setä Drosselmeier, kerro".
"Minä toivon", sanoi lääkintäneuvoksetar, "minä toivon, rakas hovioikeudenneuvos Drosselmeier, että kertomuksenne ei ole yhtä julma kuin ne tavallisesti ovat".
"Eihän toki, kallis rouva lääkintäneuvoksetar, päinvastoin on se sangen huvittava."