Näin sanoen otti isä hänet varovaisesti pöydältä, ja kun puuviittaa nosti, niin avasi pikku mies kitansa ja näytti kaksi riviä valkeita teräviä hampaita. Maria pani hänen suuhunsa isän käskystä pähkinän, ja — ratsis — puraisi mies sen rikki, ja kuoret putosivat maahan, ja Maria sai makean pähkinänsydämen käteensä.
Nyt täytyy jokaisen käsittää — samoin kuin pikku Mariakin — että pikku mies polveutui pähkinänrusentajain suvusta ja harjoitti esi-isiensä ammattia. Maria huudahti ilosta, ja isä lausui:
"Koska sinä, rakas Maria, pidät niin paljon ystävästämme Pähkinänrusentajasta, niin saat erikoisesti suojella ja säilyttää häntä, vaikkakin, kuten olen sanonut, Louisalla ja Fritzillä on yhtä suuri oikeus käyttää häntä."
Maria otti hänet heti käsivarrelleen ja antoi sen särkeä pähkinöitä; kuitenkin valitsi hän kaikkein pienimmät, jotta pikku miehen ei tarvitsisi avata suutansa niin suureksi, sillä se ei oikeastaan juuri kaunistanut häntä. Louisa liittyi hänen seuraansa, ja hänellekin täytyi pähkinänrusentajan tehdä palveluksensa, ja sen tämä näkyikin mielellänsä tekevän, koska hän koko ajan hymyili yhtä ystävällisesti.
Fritz oli sillä välin kyllästynyt sotilaiden harjoituksiin ja ratsasteluun, ja kun hän kuuli särjettävän pähkinöitä sellaisella riemulla, meni hän siskoksien luo, ja nauroi sydämensä pohjasta pienelle hassunkuriselle ukolle, joka nyt, kun Fritzkin halusi syödä pähkinöitä, vaelsi kädestä käteen ja loppumattomasti aukoi ja sulki suutaan. Fritz pani sen suuhun aina kaikkein suurimmat ja kovimmat pähkinät, mutta yhtäkkiä kuului — ritsis — ratsis — ja kolme pientä hammasta putosi Pähkinänrusentajan suusta, ja koko hänen alaleukansa heilui ja tärisi.
"Voi, minun rakas Pähkinänrusentaja-parkani!" huusi Maria ja sieppasi sen Fritzin kädestä.
"Se on yksinkertainen, tuhma poika", sanoi Fritz, "yrittää olla pähkinänrusentaja, eikä sillä ole edes kunnollisia hampaita — tuskin osaa ollenkaan ammattiaan. Anna tänne se, Maria! Sen täytyy purra minulle pähkinöitä, vaikka se silloin kadottaisi viimeisetkin hampaansa, vaikkapa koko leukansakin; en minä sellaisesta tyhjäntoimittajasta piittaa!"
"Ei, ei", huusi Maria itkien, "sinä et saa rakasta Pähkinänrusentajaani! Katsoppas kuinka surumielisesti se katselee minuun ja näyttää haavoittunutta suuparkaansa! — Mutta sinä olet kovasydäminen ihminen — sinä lyöt hevosiasi ja annat ampua kuoliaiksi sotilaasi."
"Sellaista täytyy tehdä, vaikka sinä et sitä ymmärrä", huusi Fritz, "mutta pähkinänrusentaja on minun yhtä paljon kuin sinunkin. Annappa se tänne vaan."
Maria alkoi itkeä katkerasti ja kietaisi nopeasti sairaan
Pähkinänrusentajan pieneen nenäliinaansa. Vanhemmat ja setä
Drosselmeier tulivat apuun. Viimeksimainittu piti Marian kiusaksi
Fritzin puolta. Mutta isä sanoi: