Sanoin, että huone oli kauniisti kalustettu, ja se on myöskin totta, sillä en tiedä onko sinulla, sinä tarkkaavainen lukijani Maria, samoin kuin pikku neiti Stahlbaumilla (sinähän tiedät jo, että hänenkin nimensä on Maria), niin! — tarkoitan onko sinulla, kuten hänelläkin, pieni kukallinen sohva, useita somia tuoleja, sievä teepöytä, ja ennenkaikkea pieni kaunis kiillotettu sänky, missä somat nuket nukkuvat. Kaikki nämä olivat kaapin nurkassa, missä seinätkin olivat verhotut kirjavilla kuvilla, ja siksi voit käsittää, että uusi nukke, joka oli nimeltään mamseli Clara, viihtyi tietenkin hyvin huoneessa, kuten Maria jo samana iltana huomasi.
Ilta oli jo myöhä, keskiyö lähestyi, ja setä Drosselmeier oli jo kauan sitten lähtenyt, eivätkä lapset millään pelillä tahtoneet erota lasikaapista, vaikka äiti miten olisi koettanut kehottaa heitä nukkumaan.
"Totta tosiaan", huudahti Fritz viimein, "miesparat (hän tarkoitti husaareja) haluavat myöskin päästä levolle, eikä yksikään heistä uskalla nyykytellä niin kauan kuin minä seison tässä, ei hituistakaan, se on varma se!"
Ja niin hän lähti.
Maria sen sijaan pyyteli kovin:
"Anna minun jäädä tänne, rakas äiti, vain pieneksi hetkeksi, vain pienen pieneksi ajaksi; minulla on vielä niin paljon tehtävää, ja kun kaikki on valmista, menen heti nukkumaan!"
Maria oli kiltti ja järkevä tyttö, ja siksi arveli äiti saattavansa hyvin jättää hänet hetkeksi yksin leikkikaluineen. Mutta jotta Maria ei uuden nukkensa ja muiden lelujen takia unohtaisi kynttilöitä, jotka paloivat kaapin ympärillä, sammutti äiti ne kaikki, ja vain kattolamppu, joka paloi keskellä huonetta, levitti pehmeää miellyttävää valoaan.
"Tule pian tänne, Maria kulta, muutoin et jaksa nousta ajoissa huomenna", huusi äiti astuessaan sänkykamariin.
Heti kun Maria oli jäänyt yksin, ryhtyi hän siihen, mikä oli lähinnä hänen sydäntään, ja mitä hän ei äidilleenkään ollut tahtonut uskoa, tuskin itsekään tietäen mistä syystä. Koko ajan oli hän kantanut käsivarrellaan Pähkinänrusentajaa nenäliinaan kiedottuna. Nyt asetti hän hänet varovaisesti pöydälle, avasi liinan hiljaa, hiljaa ja tutki haavaa. Pähkinänrusentaja oli hyvin kalpea, mutta hän hymyili niin surumielisesti ja ystävällisesti, että se aivan pisti Marian sydämeen.
"Voi, sinä pieni Pähkinänrusentaja", sanoi hän hiljaa, "älä ole vihainen, vaikka Fritz veikko teki sinulle pahaa, ei hän tarkoittanut mitään pahaa; hän on vain tullut hieman kovasydämiseksi rajusta sotilaselämästä, mutta muutoin hän on aika kiltti poika, sen voin vakuuttaa. Mutta minä kyllä huolehdin sinusta oikein hyvin, kunnes tulet terveeksi jälleen. Setä Drosselmeier asettaa kyllä hampaasi lujasti paikoilleen ja vääntää hartiasi takaisin sijoilleen, sillä hän osaa tehdä sellaisia asioita."