"Voi! älä sano niin, veljeni!"
Hän kääntyy ja luo silmänsä kasvoihin, kauniisin kuin tähdikäs yö; hänen sydämensä on täynnä, hänen äänensä matala.
"Oi' Miriam! sinä mustien ajatusten karkoittaja! Sinäkö se olet? Miksi olet täällä?"
"Miksi minä olen täällä? Etkö sinä ole täällä? ja tarvitseeko minun tuoda elin mitään tukevampaa syytä? Voi! kallis veljeni, tule nyt ottamaan osaa juhlaamme! Huoneittemme seinät ovat koristetut semmoisilla kukilla, joita sinä rakastat; minä poimin niitä suihkulähteen reunoilta; pyhät lamppumme ovat puhdistetut ja järjestetyt ja sinun täytyy panna niitten ensimäinen liekki palamaan. Portin ulkopuolella neitsyeni vartovat tarjotaksensa sinulle juhlavaatteita. Tule siis, armas veljeni, ottamaan osaa juhlaamme."
"Miksi juhlaa viettäisimme?"
"Voi! eivätkö nämät lamput ole sinun kalliin nimesi kunniaksi sytytetyt, nämät kukkakiehkurat ripustetut! Tänä päivänä on ruhtinas annettu meille, tänä päivänä —"
"Ruhtinas ilman ruhtinaskuntaa."
"Vaan ei ilman sitä, joka saattaa valtakunnat mieluisaksi ja jota monen hallitsijan sydän on halannut — kuuliaisia alamaisia, David."
"Orjia, Miriam, kanssa-orjia."
"Mitä me olemme, veljeni, siksi Jumalamme on tahtonut meidät; nöyrtykäämme ja vapiskaamme."