"Aderbeidshanin legiona, herra."
"Kuinka suuri se on?"
"Heitä on kaksitoista tuhatta miestä: me voimme koota kaksi kolmannesta."
"Uljas Ithamar, ottakaat Aderbeidshanin väki ja yksi vartiakunnan osasto, astukaat Bagdadin luo ja vaatikaat kaupunkia antaumaan. Jos Rumin sultani tarjoo tappelua, asettukaat sotarintaan ja hän tyydyttäköön halunsa. Tätä nykyä soturit näitten kiiruisten marssien ja tuimien taisteloin perästä tarvinnevat lepoa. Luullakseni hän ei kauan viivy. Käskekäät kaupungin antautua ja sanokaat, että, jos vastusta tehdään, minä saatan sen yhtä autioksi kuin vanha Babylon. Älkäät hieroko rauhaa minkään aseellisen joukon kanssa. Missä se soturi on, joka pelasti pääni murskaksi joutumasta — hänen nimensä on Benaiah?"
"Minä odotan teidän käskyänne, herrani."
"Te olette kapteini. Yhtykäät Ithamarin osastoon ja voittakaat uusia laakereita, ennenkuin tapaamme toisemme jälleen. Oivallinen Asriel, pankaat veljellenne sana meidän menestyksestämme."
"Herra, useita Tatareja on jo lähetetty Hamadaniin."
"Hyvä! Laittakaat vielä yksi, joka vie tämän kirjoituksen sisarelleni, Miriamille. Toimittakaat Malekin telta voitonmerkiksi Hamadaniin. Elnebar, te Hebrealaisten Goljat, te kannoitte pyhää standariamme niinkuin sankari! Kuinka profetissan laita on? Minä näin hänen ryntäävän eteenpäin meidän riveissämme, pitäen miekkaansa ylhäällä lumivalkoisella käsivarrellansa, pitkät, mustat hiukset liehuen ikäänkuin myrskypilvi, ja silmät leimuten tulta."
"Kuninkaan vuotaa veri", lausui Jabaster.
"Hiukan vaan, se virvoittaa minua. Minä olen vähän kuumeessa.
Kuningaskunta vesipisarasta! Ja nyt haavoitettujen ystäviemme luo.
Asriel, ruvetkaat järjestämään leiriä! Sabbatin aatto on käsillä. Aika
joutuu."