"Alroy, Alroy, älä astu Babeliin."
"Minussa ei ole yhtään pelkoa — minä olen lumottu."
"Voi minua! Hän ei tahdo kuulla minua. Kaikki on hukassa!"
"Kaikki on voitettu, ihana tyttö."
"Minä soisin, että olisimme Pyhällä Vuorella ja katselisimme pyhän
Sionin tähtiä."
"Ester", lausui Alroy, lähestyen ja lempeästi tarttuen hänen käteensä, "Idän pääkaupunki levittää pian ihmeensä silmiesi eteen. Valmista itseäsi kummia katsomaan. Tyttö, me emme ole enään erämaassa. Unhota vaihtelevat mielenjohteesi. Tule, lapseni, valitse itsellesi puoliso päällikköjeni joukosta, ja minä annan kuningaskunnan sinun morsiuslahjaksesi. Minä näkisin mielelläni kruunun sinun korkealla, kuninkaallisella otsallasi. Se ansaitsee sen hyvin."
Profetissa käänsi mustat silmänsä kokonaan Alroy'ta kohden. Mitä hänen mielessänsä liikkui, sitä ei nähty eikä lausuttu.
Hän katseli tarkoin voittajan levollisia ja tutkimattomia kasvoja, hän sysäsi pois hänen kätensä ja riensi ulos teltasta.