"Ihana prinsessa", Alroy lausui, "älkäät salliko, että saa sanoa, jotta minun läsnä-oloni karkoitti sekä kauneuden että soiton."
"Herrani, varmaan vartoo Honain teitä. Antakaat minun kutsua häntä."
"Prinsessa, minä en tullut Honainia puhuttelemaan."
Alroy istuutui hänen viereensä. Ruhtinaan kasvot olivat vaaleat, hänen sydäntänsä tykytti.
"Tämä puutarha", hän sanoi viimein matalalla äänellä; "tämä puutarha — lyhyt, lyhyt aika on kulunut siitä kuin minä ensin astuin sen somia käytäviä, vaan kuitenkin nämät päivät näyttävät minusta niinkuin kaukainen muisto toisesta elämästä."
"Se onkin toinen elämä", vastasi prinsessa. "Me itse, maailma, kaikki muodot ja käytökset, kaikki tunteet ja tavat ovat tosiaan muuttuneet ikäänkuin olisimme hengittäneet toisia ilmoja."
"Suuri muutos on tapahtunut."
"Siitä kuin ensin kävitte minun komeassa kioskissani. Sievä leikkikalu!
Minä pyydän, että se säästetään."
"Se on pyhä niinkuin te itse."
"Te olette kohtelias voittaja."