"Minun turmiollinen veljeni on kertonut minulle kaikki, enkä minä voinut nukkua ennenkuin sain koroittaa ääneni sinua pelastaakseni."
"Olenko minä missään vaarassa?"
"Erämaassa, jolloin ääretön lakea notkui sinun vapisevan jalkasi alla ja mustat taivaat tuoksuttivat kuumia hiekkapyörteitänsä, sinä olit enemmän turvassa. Tuona kuolon hetkenä Yksi varjeli sinua, joka ei koskaan unhota rakasta ja uskollista lastansa, ja nyt, kun hän on pelastanut sinut orjuudesta, nyt, kun sinun onnesi, ikäänkuin jalo seeteri, ylenee ilmoihin ja varjostaa kaiken maan, sinä, Hänen kansansa johdattaja, Hänen valitun kansansa, jonka hyväksi hän on tehnyt niin monta ihmettä — sinä käännät sydämesi pois esi-isiesi Jumalan puolesta ja halajat vieraita iletyksiä."
Sen leveän holvin kautta, joka saatti seraljin puutarhoihin, kuun säteet valaisivat Jabasterin vartevaa ruumista ja ylöspäin nostettua kättä; Alroy seisoi, käsivarret ristiin laskettuina vähän tuonnempana, katsellen pappia, kun tämä puhui, tyvenellä, mutta tutkivalla silmällä. Yhtäkkiä hän lähestyi nopeasti ja, pannen kätensä Jabasterin olkapäälle, sanoi matalalla, kysyvällä äänellä: "te puhutte tuosta naimisesta?"
"Siitä, joka tuotti Salomonin perikadon."
"Kuunnelkaat minua, Jabaster", lausui Alroy, keskeyttäen häntä levollisella, mutta vakavalla äänellä. "Minä en voi unhottaa, että minä puhuttelen opettajaani yhtä paljon kuin ystävääni. Herra joka tietää kaikki, on katsonut minut soveliaaksi tehtäväänsä. Minun kelvollisuuttani tähän korkeaan ja pyhään toimitukseen ei myönnetty ilman koetuksitta. Semmoinen syntyperä, josta ei kukaan muu voinut kerskata, mystilliset tiedot, jommoisia harvalla oli, mieli, joka rohkeni kohdata kaikkia ja ruumis, joka sieti kovimpiakin — nämät olivat minun etuni — mutta ei siitä sen enempää. Minä olen tuon suuren koetuksen kestänyt; Sotalaumojen Herra on havainnut minut luottamuksensa ansainneeksi; minä olen asettanut hänen entisen kansansa kuntoihinsa; hänen alttarinsa loistavat uhriliekeistä; hänen pappinsa ovat kunnioitetut — käy todistamaan, Jabaster — hänen kaikkivaltiasta ykseyttänsä on julistettu. Mitä sinä muuta vaadit?"
"Kaikkia!"
"Tunsipa Moses teidät hyvin. Te olette kankeaniskainen kansa."
"Herra, älkäät suuttuko minuun. Jos minä puhun kiivaasti, minä puhun rakkaudesta. Te kysytte minulta, mitä minä halajan; minä vastaan: kansallista olemista, jota me kaipaamme. Te kysytte minulta, mitä minä halajan; minä vastaan: Luvattua Maata. Te kysytte minulta, mitä minä halajan; minä vastaan: Jerusalemia. Te kysytte minulta, mitä minä halajan; minä vastaan: temppeliä — kaikkia, mitä me olemme menettäneet, kaikkia, mitä me olemme huokailleet, kaikkia, minkä vuoksi me olemme taistelleet — meidän ihanata isänmaatamme, meidän pyhää uskoamme, meidän yksinkertaista käytöstämme ja meidän entisiä tapojamme."
"Käytös muuttuu aikoja ja oloja myöten; tapoja sopii noudattaa joka paikassa. Sinun rintavaatteesi osoittaa meidän uskoamme; ja mitä isänmaahan tulee, onko Tigris vähempi kuin Siloah taikka Eufrates halvempi kuin Jordan?"